Musiikki

Eetu Riikonen käsittelee nuoruuden päättymistä uudella singlellään!

Tänään tulokasartisti Eetu Riikonen julkaisi uuden single kappaleen Näinkö nuoruus päättyy?Tänään perjantaina 29. syyskuuta tulokasartisti Eetu Riikonen julkaisi toisen singlekappaleen Näinkö nuoruus päättyy? tulevalta kakkosalbumiltaan, jolta tullaan kuulemaan vielä tämän vuoden puolella lisää musiikkia. Riikonen julkaisi viime vuonna debyyttialbuminsa Maailma viimeisessä huoneessa.

Näinkö nuoruus päättyy? on reflektoiva lauluni, jota siivittää melankolia, hyväksyminen ja onnellinen haikeus. Kaipuu usein kertoo eteenpäin menemisestä, joka kuuluu myös tässä laulussa, joka kiitää nuoruusvuosien lailla nopeasti läpi hetkien, jättäen jälkeensä kauniin, kultaisen nuoruuden aikajanan. Näinkö nuoruus päättyy? on merkittävä osa tulevaa albumikokonaisuuttani, sillä albumin teemat tulevat voimakkaasti esiin jo tämän yhden laulun myötä, kommentoi Riikonen.

Riikonen on soittanut muun muassa Tavastialla Arpan lämppärinä. Hänen oma levynjulkkarikeikka Helsingin Korjaamolla oli loppuunmyyty. Lisäksi Riikonen on keikkaillut muun muassa Luukas Ojan kanssa.

Felix Natalis