Skip to content
HCIK palaa lauantaina kotikaukaloon, kun Kaarinaan saapuu vahvasti kautensa aloittanut VG-62.
Kirka ei aluksi innostunut Surun pyyhit silmistäni -kappaleesta – lopulta siitä kasvoi yksi hänen klassikoistaan.
HCIK taipui torstai-illan maali-iloittelussa Chiefsille lukemin 8–7.
Jimi Hendrixin Angel on tällä kertaa Päivän biisi.
HCIK kohtaa torstaina Chiefsin Kupittaalla. Kristian Tikan polvivamma tuo otteluennakkoon ikäviä uutisia.
HC Indians taipui Tigersille jatkoajalla 4–5, mutta kauden avausviikonlopusta jäi käteen neljä pistettä.
HC Indians avasi kautensa 6–2-voitolla Rocketsista. Sunnuntaina Kaarinaan saapuu Rauma Tigers.
HC Indians käynnistää uuden kautensa kahdella kotiottelulla, kun Rockets ja Tigers saapuvat viikonloppuna Kaarinaan.
Yleisradio täyttää sata vuotta. Queenin Radio Ga Ga muistelee radion kulta-aikaa ja persoonia, joiden äänet jäivät elämään.