Viihde

UMK23-biisi julkistettu: Mitä Käärijä käärii, mitä paidaton riehuja meinaa?

UMK:ssa tänä vuonna kilpaileva Käärijä julkaisi kilpailukappaleensa Cha Cha Cha.Uuden Muusikin Kilpailussa kilpaileva Käärijän kilpailukappaleessa Cha Cha Cha on arjen unohtumisen anthem. Kappaleessa yhdistyy elementtejä räpistä, popista sekä metallista. Kappaleen tuotannosta vastaavat Aleksi Nurmi ja Kiro. Vaihtoehtorapin mielenkiintoisin nouseva nimi Käärijä on kerännyt omintakeisella tyylillään kuulijakuntaa niin keikoilla, somessa ja suoratoistopalveluissa, ja nyt on aika ottaa koko UMK-yleisö haltuun!

– Haluttiin kokeilla ensisijaisesti jotain sellaista mitä Käärijän tuotannossa ei oltu ennen kuultu. Sanoitukset sai luvan olla jollain tapaa juhlimiseen liittyvää ja sana Cha Cha Cha jäi kummittelemaan biisisessiossa niin vahvasti, että päädyttiin tekemään siitä sitten biisi. Kappale saa sykkeen nousemaan ja jos sillä ei lähde bileet käyntiin niin ei sitten millään, kuvailee Käärijä tiedotteessa.

Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja Suomen seuraava Euroviisuedustaja valitaan 25.2.2023 Turun Logomon UMK23-tapahtumassa. Finaalilähetys nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa, Radio Suomessa ja Yle X3M:llä.

Käärijä – Cha Cha Cha (Lyric Video) // UMK23

Raimo Jalo