Tänä keväänä Uuden Musiikin Kilpailussa hurmannut Younghearted julkaisee huomenna uutta musiikkia.
Suomenkielistä popmusiikkia soittava Younghearted -yhtye julkaisee huomenna perjantaina 7. heinäkuuta uuden singlekappaleen nimeltä Silloin. Uusi kappale on jatkumoa tammikuussa julkaistulle kultarajan ylittäneelle Sun numero -kappaleelle niin tarinallisesti kuin soundillisestikin.
Silloin -kappale syntyi edellisen singlen tavoin laulaja Reeta Huotarisen säveltämästä demosta. Kappaletta olivat tekemässä yhtyeen lisäksi Ilkka Wirtanen ja Joonas Keronen. Uusi single saa heti huomenna ensiesityksensä Youngheartedin noustessa Ruisrockin Rantalavalle keikalle uransa tähän mennessä isoimmalle keikalle.
– Kappaleella pohditaan sitä, kun sydän sanoo toista kun järki, ryvetään “mitä jos” -ajatuksessa ja toivotaan, että toinen olisi ymmärtänyt rakastaa aikaisemmin. Sun numero ja Silloin -kappaleet ovat ikään kuin vastaukset toisilleen. Kappaleiden tarinoissa on käsitelty nyt tarinan molemmat osapuolet. Tuntuu hienolta, että saadaan antaa yleisölle toinenkin osa tätä tarinaa, kuvailee yhtye tiedotteessa.
Younghearted -yhtyeen loppukesän keikat
PE 08.07. Ruisrock, Turku
TO 14.07. Logomo, Turku
KE 20.07. Ravintola Terho, Salo
TO 21.07. Ravintola Terho, Salo
PE 29.07. Espoon Viinijuhlat, Espoo
LA 30.07. Kokkolan Viinijuhlat, Kokkola
KE 03.08. Allas Sea Pool, Helsinki
PE 05.08. Garden Live, Kuopio
LA 13.08. Lemi Music Fest, Lemi
TO 18.08. Satamaravintola Kaisla, Tampere
PE 19.08. Backaksen Kartano, Vantaa
Youngheartedin muodostavat solisti Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015. Vuotta myöhemmin ilmestyi yhtyeen platinarajan ylittänyt debyyttialbumi NUORISYDÄN. Levyltä muistetaan muun muassa triplaplatinarajan (yli 12 miljoona toistoa) rikkonut hitti Hetkeksi. Yhtyeen toisesta Vapaa-albumista seurasi ehdokkuus Vuoden yhtye -kategoriassa vuoden 2020 Emma Gaalassa.
