Musiikki

Satoja miljoonia striimannut espanjalainen huipputuottaja Sak Noel teki JVG:n biisistä kansainvälisen version

Espanjalainen huipputuottaja Sak Noel teki JVG:n biisistä kansainvälisen version.Spotifyn ykköspaikkaa kultaa alle kahdessa viikossa striimanneella Amatimies-kappaleellaan pitävän JVG:n tapahtumarikas vuosi kiihdyttää tahtiaan. Yhtyeen platinarajan rikkoneesta Vamos-jättihitistä julkaistiin tänään 20.5. kansainvälinen remix, jonka takaa löytyy satoja miljoonia striimannut espanjalaistuottaja Sak Noel ja espanjalainen laulaja Franklin Dam. Maailmanlaajuista menestystä niittänyt huipputuottaja Sak Noel tunnetaan mm. Sean Paulin kanssa tehdystä Trumpets-kappaleesta ja vuoden 2011 jättihitistä Loca People (What the F**k!). Lisäksi Sak Noel on työskennellyt mm. Pitbullin, Madonnan, KSHMR:n ja Lil Jonin kanssa.

– Älytön kunnia, että tän tason tuottaja on innostunu meijän biisistä sen verran, että halusi tehdä siitä oman versionsa! Kesää kohti, vamos!, JVG hehkuttaa.

JVG:n vuosi tulee olemaan täynnä uutta musiikkia. Yhtye starttasi vuoden platinaa striimanneella tuplasinglellä Vamos / Syssymmäl. Tiheä julkaisutahti on jatkunut vilkkaana ja viimeisimpänä yhtye räjäytti potin vappuna julkaistuilla Amatimies ja Viikonloppua -singeillä. Singlet kerryttivät julkaisuviikonlopun aikana yhteensä lähes 700 000 striimiä. JVG rikkoi Kake Randelinin klassikkoa Pakko painaa pitkää päivää kunnioittavalla Amatimies-kappaleellaan kuluvan vuoden yhden päivän striimausennätyksen, kun sitä kuunneltiin perjantaina Spotifyssa yhteensä reilu 168 000 kertaa. Kappale nousi Spotifyn lisäksi sekä Youtuben että iTunesin ykköseksi. Martti Servo & Napanderin Viikonloppukappaleesta tehty JVG-versio nousi Spotifyn kakkoseksi kerryttäen yli 78 000 striimiä, joka on sekin huikea määrä.

Musiikin lisäksi 25.3. ensi-iltaan tullut Taito Kawatan ja Särren ohjaama kehuttu JVG-dokumenttielokuva Vuodet ollu tuulisii oli ensi-iltapäivänsä katsotuin elokuva, keräten yli 12 000 katsojaa. Elokuvaa on katsottu yhteensä jo noin 50 000 kertaa.

Raimo Jalo