<b>Yona, Saimaa, Vantaan Viihdeorkesteri ja tuotantotiimi yhteiskuvassa Los Angelesin äänityssessioissa.</b> <i>Kuva: Solovey Productions</i>
9. toukokuuta julkaistaan sävel, joka puhuu koko kansalle – ja koko maailmalle.

Kuva: Solovey Productions
Ennakkoluuloton muusikkokollektiivi Saimaa on yhdistänyt voimansa Suomen vaikuttavimpiin lukeutuvan tulkitsijan Yonan kanssa. Yhteistyön motiivina on ukrainalaisen kulttuurin esiin nostaminen sekä reilun rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta puhuminen.
Loppukesästä ilmestyy levy, jolla kokoonpano tulkitsee ukrainalaisia lauluja Yonan suomeksi kääntämänä. Kappaleilla ovat mukana myös Vantaan Viihdeorkesteri sekä kamarikuoro Amnis Ensemble.
9. toukokuuta julkaistaan ensimmäinen single Laula mulle laulu, joka on suomennos suositun ukrainalaisen yhtyeen Okean Elzyn kappaleesta Obijmy.
Vuonna 2013 alun perin julkaistu Obijmy on noussut Venäjän hyökkäyksen jälkeen ukrainalaisille hyvin merkitykselliseksi lauluksi, jota on usein kuultu sodanvastaisissa yhteyksissä. Sen rakkaudenkaipuuta käsittelevä teema (kappaleen nimi kääntyy suomeksi muotoon ”halaa minua”) on laajentunut kuvastamaan Ukrainan kansan menetyksen tunteita.
Yonan suomennoksena kappale katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen, jossa näkyy paitsi onnea myös sodan aiheuttamia traumoja:
Vaik’ sota loppuikin, kamppailu jatkuu vieläkin / Vaik’ rauha on, en rauhaa saa.
Levyn musiikki herää eloon, kun Yona & Saimaa esiintyvät Turun Musiikkijuhlilla Samppalinnan kesäteatterissa 29.8. yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Konsertin ohjelmistossa kuullaan myös muuta Saimaan ja Yonan materiaalia upeina sovituksina.
Projektin käynnistäjänä ja tuottajana on Mikko-Pekka Hanski ja Solovey Productions, jonka missiona on lisätä Suomen ja Ukrainan välistä tunneyhteyttä. Joulukuussa 2023 Hanski järjesti Saimaalle ja Yonalle äänitysmatkan Los Angelesiin, missä kappaleiden pohjat luotiin.
– Käännämme, sovitamme ja esitämme kappaleita jakaaksemme Ukrainan tarinaa Suomessa – ja toisinpäin. Laulut valitaan huolellisesti ukrainalaisten kanssa keskustellen, jotta ne edustavat mahdollisimman hyvin maan kulttuurista identiteettiä, kertoo Hanski Soloveyn toimintaperiaatteesta.
Yona ja Saimaa feat. Vantaan Viihdeorkesteri ja Amnis Ensemble:
single Laula mulle laulu ilmestyy 9. toukokuuta 2025
Lördag/Solovey Music
Alkuperäiskappale Obijmy, esittäjä Okean Elzy (Säv. Svyatoslav Vakarchuk, Denys Dudko, san. Svyatoslav Vakarchuk, Suomenkieliset sanat: Yona, Sov. Matti Mikkola ja Bianca Rantala)
