Behmin uusi single Kaiken arvoinen sai musiikkivideon ja enteilee kolmatta albumia.
Vuosikymmenen suosituimpiin ja menestyneimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva, kahdeksalla Emmalla palkittu Behm julkaisee pitkästä aikaa uutta musiikkia. Perjantaina 11. huhtikuuta ilmestynyt single Kaiken arvoinen on ensimmäinen kappale artistin tulevalta kolmannelta albumilta.
– Kirjoitin tämän ajatellen sitä hetkeä, jossa tiedostaa kohdanneensa jonkun kaiken muuttavan ihmisen. Sita toivoo kaiken päättyvän hyvin, mutta jokaisessa tarinassa on mahdollisuus myös sydämen täydelliseen särkymiseen. Minua kiehtoi ajatus juuri siitä hetkestä, jossa päättää kaikesta kokemastaan huolimatta ottaa sen askeleen ja hypätä tietämättä miten käy, Behm kuvailee kappaleen taustaa.
Kappaleen tuotannosta vastaa Behmin lisäksi Kashwell, joka on aiemminkin ollut mukana Behmin tuotannoissa.
Behmin edellinen albumi Merkittävät erot julkaistiin syksyllä 2023 ja se on saavuttanut triplaplatinaa. Albumilta löytyy muun muassa vuoden 2023 soitetuin radiobiisi Syntymäpäivä! (Vielä KRRAN jee), sekä Viimeinen tanssi Olavi Uusivirran kanssa, jota on striimattu yli 20 miljoonaa kertaa. Levy toi Behmille myös ensimmäisen Emma-ehdokkuuden Vuoden Tuottaja -kategoriassa.
Uusi single antaa ensimaistiaisen tulevasta kolmannesta albumista ja lupaa jatkoa Behmin tunnistettavalle, herkälle ja vahvalle tyylille.
