Musiikki
Tell Mama on Alman viimeinen singlejulkaisu ennen 21. huhtikuuta ilmestyvää Time Machine -albumia – katso uusi musiikkivideo
Tell Mama on Alman tulevan Time Machine -albumin viimeinen singlekappale.Kansainvälistä radiomenestystä nauttiva Alma julkaisi tänään tiistaina ABBA-vivahteina sisältävän kappaleen Tell Mama. Alma on kirjoittanut kappaleen yhdessä Elvira Anderfjäldin (Taylor Swift, Tove Lo) kanssa ja tuottajana toimi Oscar Görres (Taylor Swift, Sam Smith). Vaikka uusi kappale käsittelee itseluottamuksen puutetta, itse musiikki siinä on sen vastakohta: iloista, vapautunutta syntetisaattoripoppia, jossa yhdistyvät nykyaikainen ja klassinen soundi, josta voi kuulla jopa vivahteita ABBAn musiikista. Kappaleeseen julkaistiin myös Alman uran varrelta kerätyistä muistoista musiikkivideo, jonka voi katsoa jutun lopussa tai tästä.
– Tell Mama on biisi, jota aloin kirjoittaa lentokoneessa Los Angelesista Helsinkiin, kun Covid pakotti mut palaamaan kotiin. Pandemian alkaessa tajusin todella, että koko urani ajan olen elänyt muiden puolesta. Olen yrittänyt tehdä ihmiset ympärilläni onnellisiksi ja ylpeiksi, mutta en itseäni. Olin uupunut. Olin tehnyt musiikkihommia vuosien ajan kaikkien sessioiden ja keikkojen kanssa, mutta päädyin tekemään musiikkia, josta tunsin muiden pitävän tai jonka halusin kuulla, mutta se ei ollut täysin mitä halusin itse tehdä. Tämä johti lopulta siihen, että paloin loppuun. Oma näkemykseni ei ollut selkeä vaan keskityin muiden miellyttämiseen. En kadu mitään, mutta tuossa lentokoneessa tiesin, että nyt tai ei koskaan, on aika tehdä itseni onnelliseksi. On hullua, että voi elää elämänsä huipennusta uran kannalta ja olla silti onneton. Vaati paljon rohkeutta jättää se ja vaihtaa reittiä. Mutta tein sen, ja tämän kappaleen kirjoittaminen oli ensimmäinen askel. Tällä kappaleella jaan tarinani ja rohkaisen ihmisiä tekemään sitä, mitä he rakastavat. Äitisi tulee rakastamaan sinua riippumatta siitä, mitä teet, kunhan olet onnellinen!, kertoo Alma biisistään.
Alma – Tell Mama (Official Video)
Raimo Jalo