Kuin hiipuva hiillos tummentuu nykyajan runouden ympärillä – ja suomalaisuuden sydämessä.
Kuin hiipuva hiillos tummentuu, joka on yksi niistä sävellyksistä, joissa sanat ja melodia kulkevat kuin käsi kädessä — sydämestä sydämeen. Laulun on säveltänyt Oskar Merikanto (Opus 47 nro 2), ja sensanoitti Severi Nuormaa, mies, jonka kädenjälki on jäänyt suomalaisen runouden ja sivistyksen historiaan.
• Sanoittaja: Severi Nuormaa
• Säveltäjä: Oskar Merikanto
• Opus: 47/2
Runon ja sävelen liitto
Merikannon sävel on lempeä ja rauhoittava, mutta Nuormaan teksti tuo siihen syvyyden, joka koskettaa jokaista kuulijaa.
Se on laulu hiljaisesta valosta, siitä viimeisestä lämmöstä, joka jää, kun elämä hiipuu mutta ei sammu.
Kappale on yhtä aikaa joululaulu ja sielunlaulu — se muistuttaa, että rauha ei ole katoamista, vaan jatkumoa.
Severi Nuormaa – kansansivistäjä ja runoilija
Severi Nuormaa (15.10.1865 Pälkäne – 11.6.1924 Turku)oli runoilija, sanoittaja, toimittaja ja kansansivistäjä.
Hän toimi mm. Turun Sanomien päätoimittajana ja julkaisi seitsemän runoteosta. Hänen viimeinen kirjansa, Risti ja runo, ilmestyi vuonna 1922.
Hänen ystävänsä Eino Leino lähetti hänelle vielä kuoleman jälkeen postikortin, jossa luki osoitteena:
“Maestro Severi Nuormaa. Turku. Manala.”
ja itse kortissa sanat: “Vieläkö helskytät, hei, / tätä suomesi soipoa kieltä: / Veljesi / Eino Leino.”
Miksi juuri tänään?
Keskiviikkona 15. lokakuuta 2025 tulee kuluneeksi 160 vuotta Severi Nuormaan syntymästä.
Tämä kappale soi tänään paitsi muistona hänen elämäntyöstään, myös kunnianosoituksena suomalaiselle kielelle, joka hänen kynästään sai muodon, soinnin ja sielun.
