Musiikki
Nightwish tiedottaa miehistöuutisia
Nightwish on kiinnittänyt riveihinsä uuden vakituisen basistiksi Jussi Koskisen.Kiteeläislähtöinen Nightwish-yhtye tiedotti eilen maanantaina sosiaalisessa mediassa, että yhtyeensä bassoa soittanut Jukka Koskinen on nyt saanut vakinaisen pestin yhtyeestä. Koskinen tuli yhtyeen kiertuesoittajaksi sen jälkeen, kun Marko Hietala oli lähtenyt yhtyeestä vuoden 2021 alussa.
”Meillä on ilo kertoa, että hyvä ystävämme Jukka Koskinen on nyt virallisesti bändin jäsen. Olemme hyvin kiitollisia, että hän on ollut rinnallamme kiertueella, ja tuntuu hyvin luontevalta ottaa hänet bändiin mukaan virallisesti”, yhtye kirjoittaa päivityksessään Instagram-tilillään.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Koskinen on aiemmin soittanut mm. Wintersun– ja Norther-yhtyeissä.
Nightwish lähtee lokakuussa kiertämään Etelä-Amerikkaan, ja loppuvuodesta bändi palaa vielä kiertämään Eurooppaan.
Raimo Jalo