Musiikki

Metalliyhtye Mokomalta uutta musiikkia – katso musiikkivideo Taivaan tuuliin

Metalliyhtye Mokoma julkaisi tänään perjantaina uuden singlekappaleen Taivaan tuuliin.Lappeenrantalaislähtöinen metalliyhtye Mokoma käynnistää syyskuun uudella singlekappaleella Taivaan tuuliin. Tuore single on yhtyeen solisti Marko Annalan säveltämä ja sanoittama, ja sen on tuottanut Vuoden tuottajaksi ja musiikintekijäksi Emma Gaalassa 2023 palkittu Joonas Olsson.

– Kappaleen lyriikka on herättänyt kuulijat tulkitsemaan. Mutta koska se minulle tekijällekin kuvaa eri päivänä eri kokemusta, olisi hölmöä yrittää edes liiemmälti sitä selittää. Kaikki tietävät miltä tuntuu nousta kattojen päälle ilmaan. Ja jos joku väittää, ettei tiedä, hän ei vain enää muista, Annala kertoo tiedotteessa.

Taivaan tuuliin on toinen single Mokoman 12. studioalbumilta, joka ilmestyy alkuvuodesta 2024. Ensimmäinen biisinäyte Malja sille, jossa kuullaan myös Huora-yhtyeen Anni Lötjöstä, julkaistiin kesäkuun alussa. Mokoman edellinen albumi Ihmissokkelo ilmestyi helmikuussa 2020.

Mokomat – syyskeikat 2023:

PE 01.09.2023 RYTMIKORJAAMO, Seinäjoki (Kurimus 20 v.)
LA 02.09.2023 PAKKAHUONE, Tampere
PE 08.09.2023 SAWOHOUSE, Kuopio (Kurimus 20 v.)
LA 09.09.2023 KULTTUURITILA NUIJAMIES, Lappeenranta (Kurimus 20 v.)
KE 13.10.2023 KULTTUURITEHDAS KORJAAMO, Helsinki (Kurimus 20 v.)
TO 14.10.2023 LOGOMO/TEATRO, Turku (Kurimus 20 v.)
KE 20.10.2023 HOUSE OF ROCK, Kouvola (Kurimus 20 v.)
TO 21.10.2023 ISOMÄKI AREENA, Pori
LA 04.11.2023 RADIO ROCK RISTEILY; Sakara 20 vuotta, Turku
PE 17.11.2023 FINLANDIA-KLUBI, Lahti
LA 18.11. 2023 LUTAKKO, Jyväskylä
PE 24.11.2023 KANTAKROUVI, Oulu (Kurimus 20 v.)
LA 25.11.2023 TUISKULA, Nivala (Kurimus 20 v.)
LA 02.12.2023 UNHOLY WINTER FEST, Joensuu

Taivaan tuuliin julkaistaan 7-tuumaisena vinyylisinglenä tänään perjantaina 1. syyskuuta (Taivaan tuuliin / Malja sille!).

Jokkeri