NHL-seura Colorado Avalanche on nimennyt suomalaisvalmentaja Jussi Ahokkaan AHL-farmijoukkueensa Colorado Eaglesin uudeksi päävalmentajaksi.
45-vuotias Ahokas ottaa Eaglesin komentoonsa kaudella 2026–2027. Hän korvaa tehtävässä Mark Letestun, joka siirtyi Vegas Golden Knightsin apuvalmentajaksi. Ahokkaasta tulee Colorado Eaglesin AHL-historian neljäs päävalmentaja.
Ahokas toimi kolmen edellisen kauden ajan junioriliiga OHL:n Kitchener Rangersin päävalmentajana. Hänen aikanaan Rangers voitti vähintään 40 ottelua jokaisella kaudella ja kirjautti yhteensä saldon 135–52–13–4.
Pesti sai komean päätöksen kaudella 2025–2026, kun Ahokas johdatti Kitchenerin sekä OHL:n mestariksi että koko Kanadan juniorikiekon kruunuksi laskettavan Memorial Cupin voittajaksi. Edellisellä kaudella hänet palkittiin OHL:n vuoden valmentajana.
– Jussi on tehnyt erinomaista työtä jokaisessa joukkueessa ja sarjassa, jossa hän on toiminut päävalmentajana. Hänen näyttönsä voittamisesta eri sarjoissa ja kansainvälisissä turnauksissa ovat vaikuttavat, Colorado Eaglesin GM Kevin McDonald kommentoi seuran tiedotteessa.
Ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään Ahokas valmensi Suomessa KooKoota ja Turun Palloseuraa. Hänet palkittiin Liigan vuoden valmentajana kaudella 2019–2020, ja TPS:n hän johdatti SM-hopealle keväällä 2022.
Ahokas tunnetaan myös menestyksestään Suomen juniorimaajoukkueissa. Hän valmensi Nuoret Leijonat alle 20-vuotiaiden maailmanmestariksi vuonna 2019 ja Suomen alle 18-vuotiaat maailmanmestariksi vuonna 2016.
Pohjois-Amerikan valmennusmarkkinoilla Ahokkaalle oli tiettävästi kysyntää muuallakin. The Province -lehteen perustuvan uutisen mukaan hän olisi saanut tarjouksen myös Vancouver Canucksin AHL-farmijoukkueelta Abbotsford Canucksilta, mutta tarjous jäi liian pieneksi verrattuna hänen OHL-palkkaansa. Colorado Avalanchen tarjoamasta sopimuksesta tai palkasta ei ole julkaistu tarkkoja tietoja.
We would like to welcome Jussi Ahokas as the new Head Coach of the Colorado Eagles! pic.twitter.com/tfBjuu1beQ
— Colorado Eagles (@ColoradoEagles) July 17, 2026
Nyt suomalaisvalmentajan ura jatkuu jälleen askelta lähempänä NHL:ää.
