Jääkiekko
Nyt jysähti! Takavuosien kohupelaaja Ben Blood palaa Liigaan
Lahden Pelicans vahvistuu uusvanhalla kasvolla, kun Ben Blood palaa loppukauden mittaisella sopimuksella Lahteen.Liigajoukkue Lahden Pelicans on solminut loppukauden kattavan pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispuolustaja Ben Bloodin kanssa. 33-vuotias Blood kiekkoili viime kaudella itävaltalaisen Graz99ersin riveissä. Tätä ennen hän tahkosi kahden ja puolen kauden ajan Tapparassa.
Raamikaspelaaja Blood on lahteilaisyleisölle tuttu pelaaja, sillä hän kiekkoili Pelicans-paidassa kahden kauden ajan vuosina 2015-17. Seuraavalla kaudella Blood edusti Liigassa Porin Ässiä. Kaudella 2018-19 Blood aloitti kauden Cardiff Devilsin riveissä, josta hän siirtyi marraskuussa 2018 Tapparan miehistössä. Tapparassa hän viihtyi kauteen 2020-21 asti.
Blood on voittanut kahdesti Liigan jäähypörssin kausilla 2015-16 ja 2017-18. Aikoinaan Blood kohautti muassa tapeltuaan Pelicansin harjoituksissa. Sen lisäksi hän jakeli kärkkäitä kommentteja niin lehtien palstoilla kuin sosiaalisen median puolella.
– Palaan Lahteen todella innoissani. Rakastan Suomea ja erityisesti tätä kaupunkia, jolla on ikuinen paikka sydämessäni. Suurin ero edelliseen visiittiini on siinä, että olen vanhempi, kokeneempi ja nykyisin myös perheellinen mies, Blood sanoo Pelicansin verkkosivuilla.
– Ben tuo joukkueeseemme ennen kaikkea voittavaa puolustuspelaamista. Hän on erittäin ”solidi” ja kovaotteinen puolustuspään puolustaja, joka pystyy pysäyttämään vastustajan liikettä. Hän pystyy myös hyökkäämään kiekolla ja kiekottomana. Hyökkäyspelitaidot ovat saattaneet jäädä aika monelta huomioimatta, luonnehtii Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä.
Vixi