Liiga on vahvistanut Tapparan ja Pelicansin välisen ottelun siirron runkosarjan ohjelmaan.
Tiistaina 10. tammikuuta 2023 pelattavaksi merkitty Tappara–Pelicans siirtyy päivällä eli keskiviikolle 11. päivään ja ottelu alkaa kello 18.30. Siirron syynä on Tapparan ottelu CHL:n pudotuspelivaiheessa.
– CHL:n semifinaalien ensimmäinen osaottelu osuu nyt samalle päivälle kuin Tapparan ja Pelicansin ottelu Liigassa. Kun CHL:n ja kansallisten sarjojen ohjelmissa on päällekkäisyyksiä, kansalliset sarjat muokkaavat otteluohjelmaansa, kertoo Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä tiedotteessa.
– Menetelmä siirtotilanteissa on aina sama: joukkueet sopivat keskenään uuden pelipäivän ajankohdasta. Tässä tapauksessa siis Tappara ja Pelicans, Järvelä selventää.
Kyseinen Tapparan ja Pelicansin ottelu siirtyi jo kerran aikaisemmin CHL:n takia joulukuulta tammikuulle. Jo tuolloin seurojen kanssa sovittiin uudesta siirrosta tarvittaessa.
– Tiesimme toki silloin, että CHL-ohjelmassa on pelipäivä juuri tuollekin päivälle. Vaihtoehtona oli pelata CHL-ottelu Tampereella keskiviikkona ilman tiistaille merkityn Pelicans-ottelun siirtämistä, mutta hallin ja jään valmistelu CHL-käyttöön ei mahdollistanut tämän toteuttamista noin päin, Järvelä avaa päätöksen taustoja.
CHL:n semifinaalien otteluohjelma
TI 10.01.2023 klo 18:30 Tappara – EV Zug (SUI)
TI 10.01.2023 klo 19:05 Frölunda HC (SWE) – Luleå Hockey (SWE)
TI 17.01.2023 klo 19:05 Luleå Hockey (SWE) – Frölunda HC (SWE)
TI 17.01.2023 klo 21:15 EV Zug (SUI) – Tappara
