Kanadalaismaalivahti Cody Porter siirtyy Ässiin loppukauden mittaisella sopimuksella.
Liigajoukkue Porin Ässät ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen Cody Porterin kanssa. 25-vuotias Porter torjui tällä kaudella Mestiksessä RoKin maalilla torjuntaprosentilla 92,2%. Hän on pelannut urallaan neljä Liiga-ottelua. Viime kaudella hänelle kertyi kolme ottelua SaiPan paidassa ja viimeisimmän Liiga-ottelun hän pelasi viime viikon keskiviikkona lainalla Tapparan riveissä. Kyseinen ottelu oli uutta työnantajaa Ässiä vastaan, josta hän nappasi voiton 24 torjunnalla. Kanadalaiselle kuluva kausi on toinen Suomessa.
– Meidän maalivahtimme Niklas Rubin ja Rasmus Korhonen ovat tehneet erinomaista työtä tällä kaudella. Rubinin loukkaantuminen pakotti meidät reagoimaan, sillä meillä on edessä otteluruuhka ja taistelu runkosarjan sijoituksista käy kuumana.
– Halusimme pelanneen maalivahdin. Kartoitimme monia vaihtoehtoja ulkopuolelta sekä kävimme keskusteluja myös Liiga-seurojen kanssa. Aikataulu oli kireä ja onneksi ratkaisu lopulta löytyi. Kiitos Codylle luottamuksesta ja RoKille hyvästä yhteistyöstä, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi seuran tiedotteessa.
Ässät tiedotti myös tänään, että Rubin on loukkaantumisen takia sivussa arviolta kahdesta kolmeen viikkoa.
