Jääkiekko
Brady Austin Tapparan puolustukseen
Tappara on solminut yhden vuoden sopimuksen kanadalaisen puolustajan Brady Austinin kanssa.
28-vuotias isokokoinen kanadalaispuolustaja Brady Austin vahvistaa tulevalla kaudella Tapparaa. Austin on kiekkoillut urallaan viisi kautta Yhdysvalloissa AHL-sarjassa. Austin pelasi viime kauden KHL:ssä Torpedo Nizhny Novgorodissa 50 ottelua tehopistein 4+10=14. Parhaimmalla kaudellaan Tsekin pääsarjassa Rytíři Kladnossa puolustaja keräsi 52 ottelussa tililleen 18+25=43 tehopistettä. Tuolla kaudella Austin voitti Tshekin liigan puolustajien maali- ja pistepörssin. Austin on Buffalo Sabresin kesän 2012 seitsemännen kierroksen varaus.
− Kyseessä on kokenut puolustaja, joka tulee tuomaan pakistoon leveyttä sekä joustavuutta. Austin on pelannut erilaisissa rooleissa ammattilaisurallaan ja saanut myös paljon vastuuta ylivoimalla. Hän on pelannut myös kaksi kautta Euroopassa, joten eurooppalainen pelitapa ja kaukalo ovat tulleet tutuksi, Tapparan urheilujohtaja Jukka Rautakorpi kuvaili.
− Tällä rosterilla lähdemme omatoimijakson jälkeen treenaamaan kohti kauden alkua. Rantakarin kuntoutus leikkauksen jälkeen on vielä kesken, eikä hän täten tule pelaamaan vielä CHL:än ja Liigan ensimmäisissä otteluissa.
Katso tarkemmat Brady Austinin uratilastot täältä.
Vixi