Rooman keisarikunnan kulta-aikaan pelaajat tutustuttava Anno 117: Pax Romana on monisyinen strategiapeli. Siinä toisiinsa yhdistyvät kaupunginrakentelun ratkaisut ja toisaalta kansakunnan hyvinvointia koskevat päätökset. Yksinpelin lisäksi pelistä voi nauttia yhteistyössä muiden kanssa. Tämän kunniaksi peliä voi pelata ilmaiseksi sekä pelikonsoleilla että pc-tietokoneilla 26. helmikuuta ja 2. maaliskuuta välisen ajan.
Pelin ensimmäiselle vuodelle on luvassa laajennusosa, josta epämääräinen porukka juoruilee tavernassa juomien äärellä. Näytellyn tavernajuoruilua kuvaavan video on katsottavissa jutun lopussa.
Ilmaisen ja pitkän peliviikonlopun lisäksi faneille on luvassa kaksi Twitch Drop -palkintoa. Nämä saa käyttöönsä katsomalla pelin livestriimiä Twitchissä palkintoihin vaaditun ajan verran. Ensimmäisestä katselutunnista pelaaja palkitaan Callinectes-logolla ja toisesta tunnista Venusian Shell -logolla. Striimi on käynistyi eilen torstaina 26. maaliskuuta kello 19 Suomen aikaa alkaen. Lähetys päättyy 12. maaliskuuta kello 19:00.
Ohjeet Twitch Drop -palkintojen saamiseksi löytyvät täältä.
