Skip to content
HC Indians vahvistaa puolustustaan 21-vuotiaalla Veikko Waltosella, joka tehtaili viime kaudella hurjia tehoja TuTon U20 Akatemiassa.
HC Indians vahvistaa puolustustaan 21-vuotiaalla Elmeri Sivirannalla, joka siirtyy Kaarinaan Kiekkohaista.
Titus Michelsson siirtyy VG-62:sta HC Indiansin hyökkäykseen kaudelle 2026–2027.
HC Indians vahvistaa puolustustaan TuTo-taustaisilla Kevin Melénillä ja 18-vuotiaalla Lauri Viholalla.
HCIK:n kausikortit ovat nyt myynnissä. Tulevalla kaudella kuuden parhaan joukkoon sijoittuminen voi avata seuralle tien ylemmälle sarjatasolle.
Lontoon suuri palo alkoi 2. syyskuuta 1666. Päivän biisinä kuullaan Fergien London Bridge – (Oh snap)
Päivän biisi palaa keskiviikkoihin. Syksyn ensimmäisenä soi SIGin iloinen mutta haikea syntymäpäiväklassikko vuodelta 1985.
21-vuotias Onni Kuula siirtyy Salon Kiekkohaista vahvistamaan HC Indians Kaarinan hyökkäystä.
HC Indians Kaarina vahvistaa maalivahtiosastoaan 21-vuotiaalla Eetu Pohjolalla, joka tuntee päävalmentaja Jari Kestin jo TUTO-vuosilta.