Ajankohtainen

Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta

Listasimme seitsemän erikoista asiaa Kalevalan päivästä ja siihen liittyvää, joita et välttämättä tiennyt.

1. Kalevalan päivä

Kalevalan päivä on suomalaisen kulttuurin päivä, jota vietetään Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan kunniaksi 28. helmikuuta. Päivä on virallinen liputuspäivä.

2. Kalevala on runokokoelma ja Suomen kansalliseepos

Kalevala on Elias Lönnrotin kokoama kansalliseepos, joka on täynnä hyvin vanhoja suomalaisia runoja. Runot siirtyivät sukupolvelta toiselle lähinnä laulaen, kunnes Lönnrot kirjoitti ne muistiin ja kokosi kirjaksi. Kalevalassa on yhteensä 50 runoa.

Kun Kalevala ilmestyi vuonna 1835, Suomi ei vielä ollut itsenäinen maa vaan sitä hallitsi Venäjän keisari. Kalevala merkitsi käännettä suomen kielen ja kulttuurin arvostukselle, ja teos herätti huomiota ulkomaita myöten. Elias Lönnrot päiväsi 28. helmikuuta 1835. Päivää vietetään nykyisin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä.

3. Kalevalan runot kuulostavat tältä

Kalevalan runot on kirjoitettu kalevalamittaan. Mitta auttoi ihmisiä muistamaan runoja ulkoa.

Tältä kuulostaa runo, joka kertoo kanteleen soitosta:
Vaka vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen,
sormiansa suorittavi,
peukaloitansa pesevi.
Istuiksen ilokivelle,
laulupaaelle paneikse
hope’iselle mäelle,
kultaiselle kunnahalle.

Otti soiton sormillensa,
käänti käyrän polvillensa,
kantelen kätensä alle.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
”Tulkohonpa kuulemahan,
ku ei liene ennen kuullut
iloa ikirunojen,
kajahusta kanteloisen!”

4. Kalevala on täynnä jännittäviä tarinoita

Kalevalan päivä on mainio hetki muistella Kalevalan juonta.

Kalevala alkaa tarinalla siitä, kuinka maailma syntyi. Kalevalan mukaan sotkan munan palasista syntyi maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet.

Kalevalassa tapahtuu jatkuvasti jotain jännittävää. Varsinkin seikkailuja:

  • Miehet käyvät kosintaretkellä saadakseen puolisoksi Pohjan neidon, mutta neidon saadakseen täytyy tehdä vaikeita temppuja ja voittaa hirviöitä.
  • Kuuluisalla ryöstöretkellä Kalevalan väki yrittää saada uskomattoman rikkauskoneen, Sammon käsiinsä. Se pitää kuljettaa salaa veneellä, vaikka hurja merenhaltija Iku-Turso vaanii aalloissa ja alkaa hirmuinen myrsky.
  • Televisiossa voi olla jännittäviä laulukilpailuja, mutta kaikki alkoi Kalevalasta! Siinä paras laulaja onnistuu laulamaan huonompansa taianomaisesti suohon.

5. Kalevalan päähenkilö on Väinämöinen

Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, on Kalevalan päähenkilö. Muita Kalevalassa seikkailevia hahmoja ovat muun muassa Ilmarinen, Joukahainen, Lemminkäinen ja Louhi…

Mutta myös Aino! Melko varmasti lapsi tuntee lähipiiristä, päiväkodista tai harrastuksista jonkun, joka on saanut Suomen tällä haavaa suosituimman tytön etunimen.

Kalevalan Ainosta voi kertoa lapselle silotellun version: hän saisi mennä naimisiin Kalevalan parhaan laulajan kanssa, mutta muuttuu mieluummin kalaksi.

6.Sanontoja Kalevalasta

Monet yhä käytössä olevat sanonnat ovat peräisin Kalevalasta.

  • Vesi vanhin voitehista
  • Lyhyestä virsi kaunis.
  • Kevät keikkuen tulevi.
  • Moni kakku päältä kaunis.

7. Kalevala -yhtye (1969–1978, 1995)

Kalevalan yhtyeen perusti vuonna 1969 Juha ”Lido” Salonen. Yhtyeen alkuvaiheessa rumpuja soitti Remu Aaltonen ja myös kitaristi Albert Järvinen, jotka perustivat myöhemmin vuonna 1971 yhtyeen Hurriganesin. Tuolloin vuonna 1971 Kalevalan yhtyeen liittyivät rumpaliksi Markku Luukkanen, kitaristi Matti Kurkinen ja harmonikan soittaja Harri Saksala.

Japyh.com