Tony ”Viikinki” Halmeen noususta ja tuhosta elokuva – katso Viikinki-dokumenttielokuvan traileri.
Vuonna 2010 menehtyneestä Tony ”Viikinki” Halmeesta julkaistiin tämän viikon tiistaina Viikinki -dokumenttielokuvasta ensimmäinen traileri. Elokuva saa ensi-illan Suomen elokuvateattereissa tiistaina 27. syyskuuta 2022.
Viikinki-dokumenttielokuvan ovat ohjanneet Anssi Moilanen ja Olli Vuokko. Dokumenttiin on haastateltu mm. Halmeen ex-vaimoa Katja Talusta, ex-nyrkkeilijä Jukka ”Pyöveli” Järvistä sekä Halmeen läheisiä ystäviään Christer Markusasia ja Tom Sjöbergiä.
Tony ”Viikinki” Halme tuli Suomessa ensi kerran julkisuuteen Gladiaattorit-ohjelman kautta 1993, jossa hän esiintyi nimellä ”Viikinki”. Ennen Suomessa saatua julkisuutta Halme oli jo toiminut Japanissa showpainijana.
Hänestä tuli vuonna 2003 perussuomalaisten kansanedustaja. Seuraavan vuoden syksynä hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Halme löydettiin kuolleena kotoaan tammikuun 10. päivänä vuonna 2010. Poliisin mukaan Halme oli tehnyt itsemurhan, kun hänen viereltään löytyi pistooli, johon hänellä ei ollut hallussapitolupaa. Hän menehtyi vain 47 vuotiaana.
Halmeesta julkaistiin estelystä huolimatta kesäkuussa 2010 kirjanimeltä Testamentti.
Katso Viikinki -traileri tästä! Video käynnistyy klikkaamalla kuvaa tai tästä.
