Viaplayssa käynnistyy 13.–15. maaliskuuta kolmipäiväinen huippu-urheilun maraton, joka tuo ruutuihin kansainväliset tähdet. Viikonlopun yksi suurimmista puheenaiheista on Formula 1:n Kiinan Grand Prix, jossa ajetaan kauden toinen osakilpailu ja samalla vuoden ensimmäinen sprinttiviikonloppu. Shanghain ratatapahtumia ja uudistuneita autoja analysoivat studiossa Mervi Kallio ja Ossi Oikarinen.
Valioliigassa mestaruustaisto käy kuumana, kun Arsenal kohtaa Evertonin ja Manchester City vierailee West Hamin luona lauantaina. Sunnuntaina katseet kääntyvät Old Traffordille Manchester Unitedin ja Aston Villan väliseen kamppailuun, jota seuraa Liverpoolin ja tällä hetkellä surkeaan tilaan ajautuneen Tottenhamin kohtaaminen. Studiossa asiantuntijoina nähdään Pasi Rautiainen ja Mika Kottila.
Talviurheilun ystäville on luvassa ikoninen Holmenkollenin hiihtojuhla. Ohjelmassa on legendaarinen 50 kilometrin kuninkuusmatka, joka hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Historiallisesti naisten ja miesten matkat kilpaillaan ensimmäistä kertaa samana päivänä. Lisäksi yhdistetyn maailmancupkausi huipentuu, ja suomalaisittain jännitettävää riittää, kun Minja Korhonen ja Ilkka Herola taistelevat sijoituksista kokonaiskilpailun kärjessä.
Kiekkoilun puolella NHL-studio tarjoilee lauantai-iltana kaksi peräkkäistä ottelua, joissa Ville Nieminen ruotii pudotuspelipaikkojen kannalta tärkeitä taistoja. Tuolloin päästään katsomaan klo 18:30 alkaen kahteen peräkkäiseen otteluun: Ottawa vs. Anaheim & Winnipeg vs. Colorado. Viikonlopun kattauksen täydentävät suomalaisheittäjä Jonas Masalinin tähdittämä European Darts Trophy, LIV Golf sekä alppihiihdon maailmancup.
Poimintoja Superviikonlopun livetarjonnasta:
• PE–SU 13.–15.03. Formula 1 Kiinan Grand Prix
• LA 14.03. Hiihdon maailmancup Holmenkollenilla: naisten ja miesten 50 km
• LA 14.03. Valioliiga: Arsenal – Everton & West Ham – Man City
• LA 14.03. NHL: Ottawa – Anaheim & Winnipeg – Colorado
• SU 15.03. Valioliiga: Man United – Aston Villa
klo 05:25 Formula 1 Kiinan Grand Prix: perjantain vapaat harjoitukset Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Ossi Oikarinen ja Niki Juusela
klo 09:25 Formula 1 Kiinan Grand Prix: sprintin aika-ajot Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Ossi Oikarinen ja Niki Juusela
klo 11:05 Alppihiihdon MC: M Super-G (FRA) Courchevel Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Jouni Pellinen
klo 14:00 PDC European Tour: European Darts Trophy Päivä 1, iltapäiväsessio Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Jani Haavisto ja Tero Kainulainen
klo 20:00 PDC European Tour European Darts Trophy Päivä 1, iltasessio Viaplay 3 Urheilu & Viaplay
klo 21:20 Bundesliiga: Borussia M’gladbach – St. Pauli Viaplay 2 Urheilu & Viaplay Selostus Mikko Innanen
klo 04:55 Formula 1 Kiinan Grand Prix: sprinttikilpailu Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Ossi Oikarinen ja Niki Juusela
klo 08:30 Formula 1 Kiinan Grand Prix: aika-ajot (STUDIO) Viaplay 1 Urheilu, Viaplay TV & Viaplay Selostus Ossi Oikarinen ja Niki Juusela, studiossa Mervi Kallio
klo 10:30 Viaplay Talvi -studio Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Sami Jauhojärvi ja Jussi Eskola, studiossa Virpi Sarasvuo ja Suvi Hakkarainen
klo 10:55 Alppihiihdon MC (N) suurpujottelu, 1. kierros (SWE) Åre Viaplay TV & Viaplay Selostus Casper Pitkänen
klo 11:00 Hiihdon MC (M) 50km V yhteislähtö (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Sami Jauhojärvi ja Jussi Eskola
klo 11:45 Hiihdon MC (N) 50km V yhteislähtö (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Sami Jauhojärvi ja Jussi Eskola
klo 11:55 Alppihiihdon MC (M) syöksylasku (FRA) Courchevel Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Jouni Pellinen
klo 13:55 Alppihiihdon MC (N) suurpujottelu, 2. kierros (SWE) Åre Viaplay TV & Viaplay Selostus Casper Pitkänen
klo 15:25 Mäkihypyn MC (N) HS 134 (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 16:20 Bundesliiga: Bayer Leverkusen – Bayern München Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Joona Tikkanen
klo 16:30 Valioliiga: Sunderland – Brighton (studio) Viaplay 2 Urheilu & Viaplay Selostus Ville Kuusinen, studiossa Mika Kottila, Pasi Rautiainen ja Tuomas Tahvanainen
klo 16:50 Valioliiga: Burnley – AFC Bournemouth Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Mikko Innanen
klo 16:55 EFL Championship: Leicester City – Queens Park Rangers Viaplay TV & Viaplay Selostus Tero Kainulainen
klo 17:35 Mäkihypyn MC (M) HS 134 (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 18:30 NHL: Ottawa Senators – Anaheim Ducks & Winnipeg Jets – Colorado Avalanche (STUDIO) Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Antti Mäkinen, studiossa Ville Nieminen ja Tuomas Meling
klo 18:55 Valioliiga: Arsenal – Everton (studio) Viaplay 2 Urheilu& Viaplay Selostus Tero Kainulainen, studiossa Mika Kottila, Pasi Rautiainen ja Tuomas Tahvanainen
klo 19:20 Valioliiga: Chelsea – Newcastle United Viaplay Selostus Ville Kuusinen
klo 21:05 NHL: Washington Capitals – Boston Bruins Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Nuutti Vihtilä
klo 21:25 Valioliiga: West Ham United – Manchester City Viaplay 2 Urheilu & Viaplay Selostus Mikko Innanen
klo 08:00 Formula 1 Kiinan Grand Prix, osakilpailu (STUDIO) Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Ossi Oikarinen ja Niki Juusela, studiossa Mervi Kallio
klo 10:25 Alppihiihdon MC (N) pujottelu, 1. kierros (SWE) Åre Viaplay Selostus Casper Pitkänen
klo 11:25 Yhdistetyn MC (N) HS 134, 5km (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 11:45 Alppihiihdon MC (M) Super-G (FRA) Courchevel Viaplay Selostus Jouni Pellinen
klo 12:15 Yhdistetyn MC (M) HS 134, 10km (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 13:25 Alppihiihdon MC (N) pujottelu, 2. kierros (SWE) Åre Viaplay Selostus Casper Pitkänen
klo 14:10 Yhdistetyn MC (N) HS 134, 5km Run 2 (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 14:45 Yhdistetyn MC (M) HS 134, 10km Run 2 (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 15:00 Valioliiga: Manchester United – Aston Villa (Viaplay Premier Sunday) Viaplay 2 Urheilu & Viaplay Selostus Ville Kuusinen
klo 15:15 Mäkihypyn MC (N) HS 134 (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 15:50 Valioliiga: Crystal Palace – Leeds United Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Mikko Innanen
klo 17:00 Indy NXT: Arlington – Race Viaplay TV & Viaplay
klo 17:05 Mäkihypyn MC (M) HS 134 (NOR) Oslo, Holmenkollen Viaplay 3 Urheilu & Viaplay Selostus Jari Mantila ja Mikko Reitti
klo 18:20 Valioliiga: Liverpool – Tottenham Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Ville Kuusinen
klo 19:00 IndyCar: Arlington – Race Viaplay TV & Viaplay
klo 19:00 PDC European Tour European Darts Trophy – päivä 3 iltasessio Viaplay 3 Urheilu & Viaplay
klo 21:05 NHL: Winnipeg Jets – St. Louis Blues Viaplay 1 Urheilu & Viaplay Selostus Nuutti Vihtilä
klo 21:40 Ligue 1: Rennes – Lille Viaplay TV & Viaplay Selostus Petteri Vennelä
klo 23:05 NHL: Ottawa Senators – San Jose Sharks Viaplay 2 Urheilu & Viaplay
