Viihde

Tässä ovat vuoden 2021 Kultainen Venla -voittajat –katso koko lista

Vuoden 2021 parhaat tv-ohjelmat ja niiden tekijät palkittiin Kultainen Venla -gaalassa lauantaina.

Suomen Kansallisoopperalla järjestetyn Kultainen Venla -gaalan juonsivat Veronica Verho ja Jaakko Saariluoma.

Televisioakatemian jäsenet jakoivat jälleen eilen lauantaina 7. toukokuuta Kultainen Venla-palkintoja uoden 2021 parhaimmille televisio-ohjelmille ja niiden tekijöille. Suoran lähetyksen juonsivat Veronica Verho ja Jaakko Saariluoma, ja televisioinnista vastasi MTV3.

Eniten palkintoja saivat Ylen draamasarja Sisäilmaa ja komediasarja Aikuiset. Molemmat nappasi kolme patsasta.

Eniten palkintoja saivat Ylen draamasarja Sisäilmaa ja komediasarja Aikuiset. Molemmat saivat kolme patsasta.

Vuoden draamasarjana palkittiin Solar Filmsin tuottama Sisäilmaa. Sarja nappasi myös kaksi muuta palkintoa, kun Elina Khitilä palkittiin Vuoden naisnäyttelijänä ja Hannu-Pekka Björkman Vuoden miesnäyttelijänä.

Vuoden komediasarjana palkittiin Yellow Film & TV:n tuottama Aikuiset. Myös sarjan käsikirjoittaja Anna Brotkin ja ohjaaja Anna Dahlman palkittiin Venlalla.

Vuoden keskusteluohjelmaksi valittiin jo kuudetta kertaa Yökylässä Maria Veitola. Niin ikään kuudennen Venla-patsaansa pokkasi Vuoden viihdeohjelma Sohvaperunat. Vuoden Game Show -palkinnon sai toistamiseen MTV3:lla esitettävä Suurmestarii. Edellisvuoden voittonsa toisti myös Elämäni Biisi, joka palkittiin Vuoden musiikkiviihteenä.

Kultainen Venla 2021 voittajat:

• Vuoden lifestyleohjelma 2021: Remppa vai muutto Suomi (Nelonen, Rabbit Films)
• Vuoden seurantareality 2021: Unelma Lapista (Yle Areena ja Yle TV2, Yle Luovat sisällöt ja media)
• Vuoden urheilu & events 2021: Jalkapallon EM-kisat (Yle TV2 ja Yle Areena, Yle Urheilu ja tapahtumat)
• Vuoden musiikkiviihde 2021: Elämäni Biisi, kausi 3 (Yle Areena ja Yle TV1, Yellow Film & TV)
• Vuoden Game Show 2021: Suurmestari (MTV3, Rabbit Films)
• Vuoden kilpailureality 2021: Tanssii tähtien kanssa (MTV3, Banijay Finland)
• Vuoden uutis-, ajankohtais- ja asiaohjelma 2021: Politiikka-Suomi (Yle Areena ja Yle TV1, Yle Luovat sisällöt ja media)
• Vuoden lasten- ja nuortenohjelma 2021: Sekasin, kausi 3 (Yle Areena ja Yle TV2, It’s Alive Films)
• Vuoden keskusteluohjelma 2021: Yökylässä Maria Veitola (MTV3, Moskito Television)
• Vuoden viihdeohjelma 2021: Sohvaperunat, kausi 12 (Yle Areena ja Yle TV2, Endemol Shine Finland)
• Vuoden komediasarja 2021: Aikuiset, kausi 2 (Yle Areena ja Yle TV2, Yellow Film & TV)
• Vuoden draamasarja 2021: Sisäilmaa (Yle Areena ja Yle TV1, Solar Films)
• Vuoden uusi ohjelma 2021: Politiikka-Suomi (Yle Areena ja Yle TV1, Yle Luovat sisällöt ja media)

Kultainen Venla tekijäpalkinnot 2021:

• Vuoden miesnäyttelijä 2021: Hannu-Pekka Björkman sarjasta Sisäilmaa (Yle Areena ja Yle TV1, Solar Films)
• Vuoden naisnäyttelijä 2021: Elina Knihtilä sarjasta Sisäilmaa (Yle Areena ja Yle TV1, Solar Films)
• Vuoden käsikirjoittaja (viihde, reality & events) 2021: Aleksi Sariola sarjasta SuomiLOVE (Yle Areena ja Yle TV1, Warner Bros. International Television Production Finland
• Vuoden käsikirjoittaja (fiktio) 2021: Anna Brotkin sarjasta Aikuiset (Yle Areena ja Yle TV2, Yellow Film & TV)
• Vuoden ohjaaja (viihde, reality & events) 2021: Teija Paajamaa ja Arja Lehtikangas sarjasta Vain elämää (Nelonen, Banijay Finland)
• Vuoden ohjaaja (fiktio) 2021: Anna Dahlman sarjasta Aikuiset (Yle Areena ja Yle TV2, Yellow Film & TV)

Kultainen Venla yleisöpalkinnot 2021:

• Vuoden esiintyjä 2021: Anniina Valtonen
• Vuoden ohjelma 2021: YleX Aamu Naurumaraton

Kultainen Venla elämäntyöpalkinnot 2021:

Miitta Sorvali
Pirkka-Pekka Petelius

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Kultainen Venla (@televisioakatemia) jakama julkaisu

Jokkeri