Musiikki
Rednex-yhtyeen laulaja Dagger on menehtynyt vain 55-vuotiaana
Ruotsalaisen Rednex-yhtyeen muut jäsenet surevat laulajaa sosiaalisessa mediassa.90-luvun ruotsalaisen Rednex -yhtyeen laulaja Andreas Sandberg taiteilijanimeltään Dagger on menehtynyt eilen tiistaina 55-vuotiaana. Asiasta uutisoivat muun muassa Aftonbladet ja Norrbotts-Kuriren-lehti. Yhtye kertoi myös solistinsa pois menosta sosiaalisessa mediassa. Rednex-yhtye teki suuren läpimurtonsa vuonna 1994 singlekappaleella Cotton Eye Joe.
– Meidän sydämet ovat särkyneet. Rednex-perheemme ei tule koskaan olemaan entisellään. Sinua tulee niin ikävä… meidän legenda…
Tämä on yksi surullisimmista päivistä Rednexin historiassa. Dagger… rakastamme sinua, Rednex-yhtyeen jäsenet kirjoittavat.
Rednex -yhtyeen alkupperäiseen kokoonpanoon kuului viisi henkilöä, joista yksi oli yhtyeen solisti, ruotsalainen ammattilaulaja Annika Ljungberg. Rednexin muita alkuperäisjäseniä olivat Kent Olander, Arne Arstrand, Jonas Nilsson ja Patrick Edenberg. Alkuperäisjäsenet eivät ole enää mukana bändissä.
Sandberg liittyi yhtyeeseen ensin vuonna 2001, mutta hän erosi yhtyeestä kuusi vuotta myöhemmin. Vuonna 2009 hän kuitenkin palasi bändiin ja toimi sen laulajana kuolemaansa saakka.
Lepää rauhassa ’Dagger’ Andreas Sandberg!
AnaGonda