Moni ikivihreä kappale muistetaan täysin toisen artistin tulkinnan kautta – syystäkin.
Pop- ja rockhistoria on täynnä kappaleita, jotka muistamme tietyn artistin tulkintana – vaikka kappale ei alun perin ollut hänen. Joissakin tapauksissa alkuperäinen jäi täysin varjoon, kun taas cover-versio kasvoi jättiläiseksi. Tässä artikkelissa käydään läpi tunnetuimpia kappaleita, joiden oikea sydän löytyi vasta toisen artistin kautta. Toisinaan cover ei ole vain versio – se on lopullinen tulkinta.
1. I Will Always Love You – Whitney Houston (1992)
Alkuperäinen: Dolly Parton (1974)
Miksi muistamme Whitneyn version?
Whitneyn ääni, tunne ja The Bodyguard-elokuvan voima tekivät kappaleesta kyynelkanavia avaavan jäähyväislaulun. Vaikka Dolly kirjoitti ja levytti sen ensimmäisenä, Whitneyn versio nousi ikoniseksi – ja hän omisti sen tunnetasolla.
2. Hallelujah – Jeff Buckley (1994)
Alkuperäinen: Leonard Cohen (1984)
Miksi muistamme Buckleyn version?
Cohenin alkuperäinen oli runollinen ja hieman kylmä. Jeff Buckley taas lauloi kuin enkelin ja varjon rajamailla, hauraasti ja kauniisti – ja hänen versionsa on tänä päivänä kappaleen tunnetuin tulkinta. Moni ei edes tiedä Cohenin versiosta.
3. Tainted Love – Soft Cell (1981)
Alkuperäinen: Gloria Jones (1964)
Miksi muistamme Soft Cellin version?
Vuonna 1981 syntyi täysin uusi syna-pop-soundi, joka nosti kappaleen uuden sukupolven hittilistalle. Alkuperäinen oli Motown-tyylinen, mutta Soft Cell teki siitä kylmän, tarttuvan ja tanssittavan – unohtumattoman.
5. All Along the Watchtower – Jimi Hendrix (1968)
Alkuperäinen: Bob Dylan (1967)
Miksi muistamme Hendrixin version?
Dylanin teksti kohtasi Hendrixin sähkön ja tulen. Jimi muutti kappaleen hiljaisesta tarinasta sähköiseksi myrskyksi. Dylan itsekin totesi myöhemmin, että Hendrixin versio on ”nyt se oikea”.
6. Nothing Compares 2 U – Sinéad O’Connor (1990)
Alkuperäinen: Prince (1985, The Family)
Miksi muistamme Sinéadin version?
Prince kirjoitti kappaleen – mutta Sinéad O’Connor loisti kappaleen esittämisen aikana. Hänen ilmeetön musiikkivideonsa, paljas ääni ja surun kaiku nostivat biisin ikuisuuteen. Sinéadin versiossa, kuten sanottua, ”on munaa”. Siinä on särkyä, jolle ei tarvitse selitystä.
Loppusanat:
Onko alkuperäinen aina parempi? Ei.
Joskus kappale odottaa oikeaa ääntä, oikeaa aikaa ja oikeaa sielua.
Cover voi olla kopio – mutta se voi olla myös uudestisyntymä.
Mikä kappale ansaitsisi vielä uuden elämän?
Kommentoi ja kerro omat esimerkkisi – ja muistetaan, että musiikki elää aina tulkitsijansa kautta.
About the Author
Artikkelistasi oli minulle paljon apua, onko olemassa lisää aiheeseen liittyvää sisältöä? Kiitos!