Musiikki

Jannika B:n uusi sinkku on P.A.S.K.A.

Laserkantri sai jatkoa viime perjantaina – Jannika B kiittää ja haistattaa yllätyssinkullaan P.A.S.K.A.Suomalaisartisti Jannika B julkaisi viime perjantai 17. kesäkuuta uuden sinkun nimeltä P.A.S.K.A. Nimensä mukaisesti kappale on räväkkä avautuminen, jonka päällisin puolin kepeässä sanoituksessa piilee vakavaakin asiaa. Kappaleen ytimessä ruoditaan sitä, kuinka huono ihmissuhde voi myrkyttää mieltä vielä pitkään sen loppumisen jälkeenkin.

Jannika B kertoi P.A.S.K.A.-kappaleen syntymisestä:
Päässäni oli muhinut ajatus ‘Kiitos kun rikoit mut’-teemaisesta biisistä jo pidemmän aikaa. Emma-gaalassa 2022 tapahtui jotain, joka lopulta sai hehkulampun syttymään. Sattumoisin olin sopinut seuraavalle viikolle biisinkirjoitussession Jonas Olssonin ka Kyösti Salokorven kanssa. Esitin heille idean biisistä ja P.A.S.K.A. syntyi neljässä tunnissa ihan mahtavassa flowssa!

Kappale P.A.S.K.A.:n voi jokainen kuulija muuntaa oman elämänsä tilanteisiin jos on jäänyt ihmissuhteesta jotain hampaankoloon.

– Kappale haistattaa paskat – sillai hyvällä. Olen nimittäin ajan kuluessa tajunnut, että tietyt tapahtumat ja henkilöt ovat kukin tavallaan iskeneet minuun isoja säröjä, jotka lopulta saivat suojamuurini rikki ja hajoittivat minut. Kiitos tämän, sain mahdollisuuden korjata paloista paremman ja vahvemman version itsestäni. Ajatuksessa piilee kermiikkaan liittyvä japanilainen Kintsugi-filosofia, keramiikkaan itsekin hurahtanut Jannika B kertoi tiedotteen välityksellä.

P.A.S.K.A. peilaa teemoja, joita Jannika B on kokenut itselleen tärkeiksi uuden levyn teossa: oman kasvun käsittelyä, omien rajojen ja jaksamisen tiedostamista sekä laajemmin naisnäkökulmia niin artistina kuin elämässä muutenkin.

– Joku sanoi, että olen puhjennut uusien biisien myötä kukkaan – en ole. Minä en ole kukkanen. Olen kasvattanut piikit. Olen kaktus. Selviän kaikesta, jatkaa Jannika B pilke silmäkulmassa.

Kesän tulevilla keikoilla juhlitaan myös Jannika B:n 10-vuotista artistitaivalta. Uusien kappaleiden Manian ja P.A.S.K.A.:n lisäksi keikoilla kuulla jo klassikoksi nousseita megahittejä, kuten Seuraavaan elämään, En luovu susta koskaan ja Aamun takana. Setissä kuullaan takuuvarmasti myös Vain elämää -ohjelman 11. kauden jättihitiksi noussut ja sarjan Youtube-katsojaluvuissa historiaa tehnyt koskettava versio Klamydian Pyyntö -kappaleesta.

– Kesän keikoille lähdetään uuden bändin kanssa, jonka taidonnäytteitä kuullaan jo P.A.S.K.A. -sinkulla. Mukana on Suomen parhaimpiin rumpaleihin kuuluva Risto Rikala, kitarassa Robin Packalenin riveistä tuttu, Suomen Brian Maynakin tunnettu Tomas Niemistö ja matalataajuusosastosta vastaa nöyrä superstarba Arttu Kuusisto. Pitkän keikkatauon jälkeen jännittää palata keikoille, mutta bänditreenien jälkeen olin aivan pähkinöinä! Olen suunnitellut mageen ja minun näköisen visuaalisen ilmeen keikoille – laserkantri, Twin Peaks ja minun sielunmaisemani kohtaavat Suomen suven!, kommentoi innoissaan Jannika B keikkakesästään.

Jannika B julkaisi pitemmän tauon jälkeen uutta musiikkia helmikuussa Mania-sinkun muodossa. Manian edeltäjä, Toinen nainen -albumi, on ylittänyt platinarajan. Mania on löytänyt tiensä hyvin radioaalloille sekä kuulijoiden soittolistoille ja on saanut valtavasti palautetta. Uudelleen löytynyt yhteys tuttuun tuottajaan Jonas Olssoniin on ollut hedelmällistä. P.A.S.K.A. -single on tarttuva kesäbiisi ja syksyllä on luvassa Ihmisen muotoinen -single ja samanniminen kirjajulkaisu. Lokakuussa julkaistavasta kirjasta saattaa saada valaistusta myös P.A.S.K.A. -kappaleen inspiraatiosta.

Voit katsoa Jannika B – P.A.S.K.A. -kappaleen alta. Jos video ei näy, paina tästä.

Raimo Jalo