Musiikki
Guns N’ Roses julkaisi uuden kappaleen – kuuntele Hard Skool -single on julki
Yhdysvaltalaisyhtye Guns N’ Roses julkaisi uusivanha kappaleen nimeltä Hard Skool.

Guns N’ Roses -yhtyeen laulaja Axl Rose ja kitaristi Slash. Kuva: ESTEBAN GARAY/EPA-EFE
Yhdysvaltalaisyhtye Guns N’ Roses julkaisi uuden kappaleen Hard Skool, joka on sävelletty alun perin Chinese Democracy -albumia varten, mutta sitä ei kuitenkaan julkaissut. Yhtye julkaisi elokuussa Absurd-nimisen kappaleen, joka kulki noin 20 vuotta sitten nimellä Silkworms. Silkworms kirjoitettiin alkujaan myös Chinese Democrazy -albumia varten ja sitä esitettiin jopa keikoilla vuosituhannen alussa. Biisi ei kuitenkaan päätynyt albumille.
Hard Skool kappale on myös Chinese Democrazy -albumin ajoilta, joka on nauhotettu alkujaan nimellä Jackie Chan, mutta ei ollut lopulta albumilla. Yhtye on jopa harjoitellut kappaletta tänä vuonna soundcheckien aikana, mutta ei ole ainakaan vielä esittänyt sitä keikalla.
On kerrottu, että Guns N’ Roses -yhtye on tällä hetkellä työskentelevänsä uuden studioalbumin parissa.
Voit kuunnella Hard Skool -kappaleen alta:
Vixi