Legendaarisen The Pointer Sisters -yhtyeen tähti Anita Pointer on menehtynyt 74-vuotiaana.
Yhdysvaltalaisen R&B-yhtyeen The Pointer Sistersin perustajista Anita Pointer on kuollut syöpään 74-vuotiaana perheen ympäröimänä Beverly Hillsin kodissaan eilen lauantaina, kertoo hänen tiedottajansa Roger Neal.
Anita Pointer aloitti esiintymisen ja perusti vuonna 1969 sisarruksiensa Bonnien (1950-2020) ja Junen (1953-2006) kanssa yhtyeen nimeltä Pointer Sistersin. Yhtyeestä tuli hetkeä myöhemmin kvartetti, kun yhtyeeseen liittyi neljäs sisarrus Ruth, joka on ainoa elossa oleva.
June Pointer lauloi yhteessä vuosina 1969-1977. Yhtyeen yksi tunnetuimpia kappaleita on I’m So Excited ja Neutron Dance, joka soi Beverly Hills kyttä-elokuvassa.
Yhtye teki debyyttialbuminsa vuonna 1973, jossa oli heidän ensimmäinen hittisinglensä Yes We Can Can.
Yhtye voitti ensimmäisen Grammy-palkintonsa crossover-hitistä Fairtale vuonna 1974.
Yhtyeen huippuvuodet olivat 1970- ja 80-luvuilla, kun ilmestyi huippuhittejä Fire, He’s So Shy, Slow Hand, Neutron Dance, Automatic ja Jump (For My Love).
Pointer Sister voitti kolme Grammy-palkintoa ja sillä oli 13 Yhdysvaltain Top 20 -hittiä vuosina 1973-1985.
Viime vuosina ryhmä jatkoi esiintymistä Ruthin kanssa laulaen tyttärensä Issan ja tyttärentytär Sadakon kanssa.
