Musiikki
Dolly Parton kieltäytyy Rock & Roll Hall of Famen ehdokkuudesta – ”En ansainnut sitä oikeutta”
Dolly Parton ilmoitti vetäytyvänsä tämän vuoden Rock & Roll Hall Famen ehdokkuudesta.Yhdysvaltalainen countrylaulajatar Dolly Parton perustelee päätöstään sillä, ettei hän halua viedä ääniä pois muilta ehdokkailta.
– Vaikka olen äärimmäisen imarreltu ja kiitollinen siitä, että olen ehdolla Rock & Roll Hall of Fameen, en koe ansainneeni sitä oikeutta. En todellakaan halua, että äänet jakautuvat minun takiani, joten minun on mitä kunnioittavimmin vetäydyttävä, Parton sanoo.
– Toivon, että Rock & Roll Hall of Fame ymmärtää, ja että he ovat valmiita harkitsemaan minua uudelleen, jos koskaan olen sen arvoinen.
Hänet nimettiin viime kuussa Hall of Fame -ehdokkaaksi. Muita ensikertaehdokkaita tänä vuonna ovat Enimem, Lionel Richie, Duran Duran ja A Tribe Called Quest.
Muita ehdokkaita ovat muun muassa Kate Bush, Eurythmics, MC5 ja New York Dolls.
Parton on aiemmin valittu kantrimusiikin Hall of Fameen. Ainoastaan kourallinen artisteja on saanut nimensä ikuistettua molempiin. Muita sekä Rock & Roll että Country Music Hall of Fameen päässeitä artisteja ovat Brenda Lee, Johnny Cash, Elvis Presley, Chet Atkins, Hank Williams ja Everly Brothers.
Lähde: New York Post
AnaGonda