Brittiläis-kreikkalainen indieartisti Artemas on perunut keikkansa Ilosaarirockissa.
Ilosaarirockin sunnuntai-illalle kiinnitetty brittiläis-kreikkalainen indieartisti Artemas on valitettavasti joutunut perumaan esiintymisensä Ilosaarirockissa. Tilalle saapuu kuumeisesti odotetun paluun Laulurinteelle tekevä, maamme kansainvälisesti menestyneimpiin artisteihin kuuluva Käärijä. Käärijä esiintyy Ilosaarirockin YleX-lavan viimeisessä slotissa sunnuntaina 20. heinäkuuta kello 21:25 alkaen.
Euroviisujen yleisöäänikuninkaana maailmanmaineeseen noussut Käärijä ei juuri esittelyjä kaipaa. Suomalaista musiikkihistoriaa megalomaanisella Cha Cha Cha -hitillään tehnyt artisti on rikkonut rajoja, striimiennätyksiä ja ennakkoluuloja siihen tahtiin, ettei keltään kotikamaralla ole voinut mennä Käärijän menestys ohi. Artistin holtittoman hyvä sekoitus ravea, räppiä ja rockia sekä villillä huumorilla valeltuja lyriikoita puhuttelee juhlakansaa maailman joka kolkassa – Polvijärveltä Pariisiin ja Enontekiöstä Edinburghiin.
Tietäjät tietää ja muistajat muistaa, että Käärijän edellinen Ilosaarirock-esiintyminen paisui jo ennakkoon niin valtavaksi ilmiöksi, että keikka vaati meiltä festivaalijärjestäjän päässä erityistoimia, jotta kaikki halukkaat mahtuivat katsomaan show’ta.
Ennakkolippujen hinnat / porttilippujen hinnat
3 PV alkaen 229€ / 229€
VIP 3 PV (K-18) alkaen 339€ / 359€
2 PV PE-LA alkaen 199€ / 219€
2 PV PE + SU alkaen 189€ / 209€
2 PV LA-SU alkaen 199€ / 219€
1 PV PE alkaen 139€ / 159€
1 PV LA alkaen 149€ / 169€
1 PV SU alkaen 139€ / 159€
1 PV VIP PE / LA / SU (K-18) alkaen 199€ / 219€
1 PV LAPSET 8–12-V. alkaen 59€ / 79€
1 PV NUORISO 13–17-V. alkaen 89€ / 109€
