Viihde

Die Hard 2:sta tuttu veteraaninäyttelijä Tom Bower on kuollut

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Tom Bower on menehtynyt toukokuussa 86-vuotiaana kotonaan.Yhdysvaltalaisnäyttelijä Tom Bower menehtyi kotonaan Los Angelesissa jo 30. toukokuuta. Hän oli kuolleensaan 86-vuotias. Suru-uutisen on vahvistanut Bowerin perheenjäsen The Hollywood Reporterille.

Bower muistetaan parhaiten elokuvasta Die Hard 2 – Vain kuolleen ruumini yli sekä draamasarjasta Waltonin perhe vuodelta 1975–1978, jossa hänet näytteli hahmoja tohtori Curtis Willardia sekä Rex Barker.

Hänet nähtiin myös muun muassa Salaisissa kansioissa, NYPD Bluessa, Hill Street Bluesissa, The Officessa, Law & Orderissa sekä lukuisissa muissa sarjoissa.

Bower ei näytellyt uransa aikana mitään varsinaisen suurta roolia, mutta miehellä on kuitenkin lähes 200 näyttelijämerkintää, joten ahkera puurtaja hän oli.

Bowerin saksalaissyntyinen vaimo Ursula menehtyi 75-vuotiaana viime vuoden elokuussa. Pariskunta ehti olla naimissa 51 vuotta.

Lepää rauhassa, Tom Bower!

Jokkeri