Jääkiekko

Suomalaisia ei varattu 1. kierroksella -Buffalo valitsi ykkösenä odotetun nimen

Varaustilaisuuden ensimmäisenä varattiin odotetusti kanadalaispakki Owen Power.
Suomalaispelaajat eivät kelvanneet jääkiekon NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella, kun seurat tekivät valintansa varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa.

Näin ollen katkesi suomalainen menestysputki. Edellisen kerran suomalaispelaaja jäi ilman ykköskierroksen varausta viimeksi 2009, jolloin maalivahti Mikko Koskinen kelpasi New York Islandersille toisen kierroksen alussa.

Kaksitoista vuotta sitten ilman ykköskierroksen varausta jääminen ei ollut suuri yllätys, kun edellisinäkään vuosina suomalaisten kysyntä ei ollut kova. Vuonna 2008 Jori Lehterä kelpasi ensimmäisenä suomalaisena vasta kolmannella kierroksella.

NHL:n varaustilaisuus alkoi odotetusti, kun Buffalo Sabres valitsi ensimmäisenä kanadalaispuolustaja Owen Powerin. 18-vuotias superlupaus oli mukana Kanadan keväällä maailmanmestaruuden voittaneessa joukkueessa.

Varaustilaisuuteen kuuluvat myös kaupat. Tähän mennessä suurimman teki Columbuksen general manageri Jarmo Kekäläinen, joka kauppasi tähtipuolustajansa Seth Jonesin Chicagoon.

Blue Jackets sai Blackhawksilta puolustaja Adam Boqvistin sekä kuluvan varaustilaisuuden ensimmäisen ja toisen kierroksen varausvuorot.

Kierrokset kahdesta seitsemään varataan lauantai-iltana Suomen aikaa.

Vixi