Kaarinassa alkaa Tiger Hunt huomenna lauantaina Tele1 Areenalla alkaen klo 17:15.
HCIK palaa kotiyleisön eteen lauantai-iltana, kun sarjan kolmantena kyntävä Rauma Tigers saapuu Kaarinaan. Facebookissa julkaistu “Tiger Hunt” -kuva kertoo illan teeman: iltapäivän saalis on raumalainen tiikeri.
HCIK: Tappio niskassa, mutta tahto elää
Inkkareiden neljän ottelun voittoputki katkesi viime lauantaina Raisiossa RNK Hocia vastaan (3–8). Yksi tappio ei kuitenkaan kaada kautta — peli-ilme ratkaisee, ja se on tällä kaudella ollut vahva.
Riveissä on ollut kolhuja, mutta pahimmilta on vältytty. Poissa ovat ainakin varmuudella:
• p #2 Eero Salmenoja 3 ottelun pelikielto (Vapautuu joulukuun puolivälissä)
• h #44 Nestori Numminen Loukkaantunut (Poissa arviolta 1 kk)
• p #33 Jani Koskinen Loukkaantunut (Poissa arviolta 1 kk)
Muiden osalta tilanne näyttää paremmalta, ja HCIK on valmis otteluun.
Tigers: Kova sarjasijoitus – mutta haavoittuvainen
Raumalaiset ovat tällä hetkellä II-divisioonan lohko 6:ssa sijalla kolmantena pelattuaan kymmenen ottelua keräten 22 pistettä. Kaarinalaiset majailee tällä hetkellä sarjassa viidentenä 17 pisteellä. Viime ottelussaan Rauma Tigers koki ruman 3–7 -kotitappion Turku Chiefsiä vastaan, jonka kaarinalaiset voitti lokakuun lopulla Kupittaalla 3–5. Inkkarien edellinen ottelu viime viikon lauantaina päättyi rökäletappioon Raisiossa 8–3 numeroin. Molemmat tulevat tappio niskassaan Kaarinaan, mutta Tigersin kotitappio voi henkisesti painaa. HCIK:n kotietu on iso — Kaarinan jäähallissa yleisö nostaa tasoa joka ikinen kerta.
Vanhoja kaarinalaisnimiä nähdään vierasjoukkueessa:
• Esko Gröhn (2022–2023 HCIK)
• Matias Mattsson (2020–2023 HCIK)
Molemmat ovat Inkkareille tuttuja, mutta nykyjoukkueen pelitavat ovat heille enää vain osittain entuudestaan tuttuja.
Arvio
Tigersilla on sarjataulukon pieni etu, mutta HCIK:lla on täydet mahdollisuudet yllättää.
Jos Inkkarit saavat takaisin kauden tutun peli-ilmeen ja kotiyleisö sytyttää joukkueen, kolme pistettä on täysin otettavissa.
Ottelun tiedot: HCIK – Rauma Tigers
• Lauantai 15.11. klo 17:15
• Kaarinan jäähalli
• Kiska palvelee, hallissa viihtyy, Inkkarit vääntää.
• Ennakon tarjoaa Kaarinan Uuni-Pizzeria – pääsylipulla pizzat -10 % (Kuskinkatu 1).
— Ottelun tilastot tulospalvelussa
— Ottelu suorana katsottavissa LeijonaTV:stä
