Jääkiekko
Juuso Pulli vahvistamaan Sportin puolustusta
Vaasan Sport täydentää puolustustaan Ilveksessä viime kaudella kiekkoilleella Juuso Pullilla.Vaasan Sportin puolustukseen siirtyy 30-vuotias Juuso Pulli yksivuotisella sopimuksella Tampereen Ilveksestä. Pulli on kokenut pelaaja, joka on pelannut kuusi kautta Liigassa, joista neljästi pudotuspeleissä. Viime kaudella Pulli aloitti Mestiksen IPK:ssa, josta siirtyi marraskuussa Ilveksen riveihin. Runkosarjassa hän teki 29 ottelussa tehot 2+4=6. Pudotuspeleissä seitsemän ottelua tuottivat yhden maalin. Kauden päätteeksi kausi päättyi Ilveksessä SM-pronssimitaliin.
– Bine Mašič on sivussa loukkaantumisen vuoksi ja meillä on muutama muukin epävarma tilanne puolustuksessa, joihin jouduttiin reagoimaan. Onneksi Pulli oli vapaana, näin saamme hyvän ja kovan peruspakin kokoonpanoomme. Hän tuo vakaata peruspeliä, vahvaa puolustuspeliä, kovuutta ja alivoima osaamista, kommentoi Pullin saapumista Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä.
Pulli kiekkoillut Liigaa kaikkiaan kuudella kaudella 224 ottelun verran edustaen Ilveksen lisäksi JYPiä ja Tapparaa. Hän on myös pelannut Tanskassa sekä Itävallassa pääsarjassa ja kakkostasolla.
Vixi