Jussi Ahokas, 45, on tehnyt suomalaisittain poikkeuksellista kiekkohistoriaa Kanadassa. Ahokkaan valmentama Kitchener Rangers voitti OHL:n mestaruuden kaatamalla Barrie Coltsin finaalisarjassa suoraan otteluvoitoin 4–0.
Rangers huipensi OHL-kautensa varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa, kun Barrie Colts kaatui vieraskaukalossa maalein 4–2.
Mestaruus on historiallinen, sillä Ahokkaasta tuli ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja, joka on johdattanut joukkueen OHL-mestariksi. Hän oli jo aiemmin sarjan ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja, mutta nyt tarina sai kruununsa mestaruuden muodossa.
Pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana palkittiin Kitchenerin keskushyökkääjä Sam O’Reilly, joka teki kevään aikana tehot 17+11.Finaalivastustaja Coltsin riveissä pelasi Emil Hemming. Vaasalaislähtöinen pelaaja oli pudotuspelien pistepörssin kolmas tehoilla 15+13. Hemming osui myös sarjan ratkaisuottelussa ylivoimalla upean yksilösuorituksen jälkeen.
Suomalaisittain tapauksessa on myös oma pieni jälkimakunsa. Ahokas sai aikanaan lähteä TPS:stä, mutta jatkoi matkaansa Pohjois-Amerikkaan ja teki siellä jotain, mihin yksikään eurooppalaisvalmentaja ei ollut aiemmin pystynyt.
Ei ole liioittelua sanoa, että Ahokkaan nimi nousee tämän jälkeen entistä vahvemmin myös NHL-seurojen valmennuskeskusteluissa. Jos New York Rangers joskus etsii uutta eurooppalaista näkemystä valmennusryhmäänsä, Kitchener Rangersin mestarivalmentajan nimi on nyt vaikea ohittaa.
The @OHLRangers got it done 🏆
— Ontario Hockey League (@OHLHockey) May 13, 2026
DETAILS 🗞️: https://t.co/TUbNpV7t5Q#OHLChampionship | @CHLHockey pic.twitter.com/YecOmeE3Ui
