HC Indians Kaarina on julkaissut ensimmäiset jatkosopimuksensa tulevaa kautta varten. Viime viikon perjantaina seura tiedotti ensimmäisestä kiinnityksestään, kun kokenut Mikke Laurila jatkaa joukkueessa. Nyt myös kapteeni Eero Salmenoja on tehnyt jatkosopimuksen punakeltaisten kanssa.
Yli 200 ottelun konkari Laurila on seuran mukaan ensimmäinen virallinen kiinnitys ensi kauden rosteriin. Entinen hyökkääjä on muuntautunut uransa myöhemmässä vaiheessa älykkääksi kiekolliseksi puolustajaksi, joka oli viime kaudella tehokkaassa vireessä yli piste per peli -tahdilla.
Seuran tiedotteessa Laurilan jatkoa juhlistettiin myös kannattajien huudahduksella:
– ”Miihee, Mihe Laurila Miihee, Mihe Laurila Miihee, Miihee!”
Myös kapteeni Eero Salmenoja jatkaa HCIK takalinjoilla. 29-vuotias puolustaja on tärkeä osa joukkuetta niin jäällä kuin sen ulkopuolella, ja seura kuvaili häntä monipuoliseksi pelaajaksi, joka hoitaa niin kamppailupelaamisen, kiekollisen pelin kuin pukukopin yhteishengen ylläpitämisen.
Salmenoja kommentoi jatkosopimustaan hyväntuulisesti.
– Hyvillä mielin vietetään vielä kesä pois alta ja elokuussa innolla hallille, Salmenoja totesi seuran julkaisussa.
Viime kaudella Salmenoja pelasi II-divisioonassa HCIK puolustuksessa 18 runkosarjaottelua tehoin 1+7=8. Pudotuspeleissä otteluita kertyi kaksi, joissa puolustaja kirjautti yhden syöttöpisteen.
TPS-kasvatti tuo HCIK takalinjoille kokemusta ja johtajuutta, kun taas Laurila tarjoaa kiekollista osaamista ja tehokkuutta. Kaksikon jatkosopimukset muodostavat tärkeän pohjan kaarinalaisseuran ensi kauden joukkueelle.
