II-divisioonan 6. lohkossa Kaarinalaisjoukkue HCIK palaa lauantaina kotikaukaloonsa Kaarinaan, kun vastaan asettuu Naantalin VG-62. Ottelu alkaa kello 17.15.
VG-62 aloitti kautensa vahvasti voittamalla kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta viime viikonloppuna naantalilaiset kärsivät tappion Paimion Hakalle. II-divisioonan lohko 6 on muutenkin käynnistynyt tasaisena, sillä kaikki kymmenen joukkuetta ovat jo avanneet pistetilinsä eikä yksikään joukkue ole pystynyt keräämään täyttä pistepottia.
HCIK lähtee lauantain otteluun kolmesta ensimmäisestä ottelustaan keräämillään neljällä pisteellä. Kaarinalaiset ovat voittaneet Rocketsin 6–2 sekä kärsineet maalin tappiot Tigersille ja Chiefsille.
Viime kauden kohtaamisista jäi kalavelkoja
HCIK ja VG-62 kohtaamiset olivat viime kaudella tasaisia, vaikka pisteet keskinäisistä otteluista jäivät naantalilaisille.
HCIK muistuttaa ennakossaan, että edellisestä VG-62-voitosta ei sentään ole Suomen miesten lentopallomaajoukkueen Italia-voiton tapaan 48 vuotta. Edellinen kaato tuli vajaat yhdeksän vuotta sitten.
Tuolloin HCIK paidassa pelasi jo Kristian Tikka, joka teki täksi kaudeksi paluun joukkueeseen.
Tikan paluukausi päättyi loukkaantumiseen
HCIK pelaajarinki on saanut alkukaudesta ikäviä kolauksia. Kristian Tikan paluukausi päättyi alaraajavammaan.
Lauantain kokoonpanosta ovat HCIK mukaan varmasti sivussa myös Otto ’Ode’ Etelätalo ja Nupe. Lisäksi joukkueella saattaa olla muitakin poissaoloja.
Tehopuolella alkukauden onnistujiksi ovat nousseet erityisesti hyökkääjä Nestori Numminen ja puolustaja Jani Koskinen.
Numminen teki rikkonaisella viime kaudellaan kolme maalia, mutta tällä kaudella verkko on heilunut kolmessa ottelussa jo neljä kertaa. Hänen saldonsa on 4+1.
Koskinen puolestaan keräsi viime kaudella tehot 0+3. Nyt kahden ottelun jälkeen kasassa ovat jo pisteet 2+2.
HCIK–VG-62 pelataan Kaarinassa lauantaina 26. syyskuuta. Kiekko putoaa jäähän kello 17.15.
