Jääkiekko
HC TPS:stä tuttu taiturihyökkääjä Francis Paré joutuu lopettamaan uransa loukkaantumisen vuoksi
HC TPS:lle tuttu kanadalaishyökkääjä Francis Paré, 35, joutuu lopettamaan peliuransa.Kanadalaishyökkääjä 35-vuotias Francis Paré on joutunut lopettamaan peliuransa loukkaantumisen vuoksi. Täksi kaudeksi Paré siirtyi Sveitsin kakkostasolla EHC Vispin riveihin kaksivuotisella sopimuksella. Hän ehti pelaamaan ainoastaan Sveitsissä neljä ottelua ja saalistaen yhden syötön. Paré loukkaantui jo kauden avausottelussa ja oli ylävartalovamman vuoksi sivussa peleistä noin kuukauden ajan. Hän palasi vielä viime viikolla kaukaloon ja pelasi lopulta kolme peliä. Vamma ei kuitenkaan enää kestänyt pelaamista ja Paré ripustaan nyt hokkarit naulaan.
Paré on turkulaiselle kiekkoyleisölle, kun hän kiekkoili TPS:n riveissä kahdella eri kaudella 2013-14 sekä 2015-16. Hän pelasi kahden kauden ajan Liigan runkosarjassa 48 ottelua ja saalistaen tehopisteet 23+19=42. Hänelle kertyi kahdeksan pudotuspeliottelua, joissa hän onnistui tekemään kaksi maalia ja kaksi syöttöä.
Paré kiekkoili myös urallaan AHL:ssä kaikkiaan 397 ottelua ja KHL:ssä 411 ottelua. Hän edusti myös maajoukkuetasolla Valko-Venäjää vuosina 2020-2022 pelaten kaikkiaan 21 ottelua tehoin 2+4.
Vixi