Jääkiekko

Hartwall-areena jää historiaan: juomajätti Hartwall haki logonsa pois Jokerien kotihallin seinästä

Hartwallin logot on revitty irti Hartwall-areenan seinistä, 25 vuoden sponsoritarina on ohi.
Suomalainen juomavalmistaja Hartwall tiedotti keskiviikkona, että se on poistattanut logonsa Helsingin areenan seinästä ja irtisanonut markkinointisopimuksensa areenaa hoitavan Helsinki Halli Oy:n kanssa. Juomayhtiö perusteli ratkaisua sillä, että osa areenasta on kansainvälisillä pakotelistoilla olevien venäläisten omistuksessa.

– Venäjän aloittama sota on järjetön ja tuomittava teko. Emme tee enää markkinointiyhteistyötä Helsinki Halli Oy:n kanssa Venäjän sotatoimien vuoksi. Jatkossa areena ei kanna Hartwallin nimeä, ja Hartwallin logo on poistettu areenan seinästä, toimitusjohtaja Kalle Järvinen toimitusjohtaja Kalle Järvinen kertoi tiedotteessa.

Vuonna 1997 käyttöön otettu areena on toiminut jääkiekkojoukkue Helsingin Jokerien kotiluolana ja esimerkiksi konserttien järjestämispaikkana. Tiedotteen mukaan Hartwall on ollut areenan juomatoimittaja avautumisesta lähtien.

Pääsponsori alusta saakka

Helsinki-areena avattiin huhtikuussa 1997. Hartwall on ollut hallin pääsponsori alusta saakka. Siksi Areenaa on kutsuttu sen valmistumisestaan asti Hartwall Areenaksi.

Huhtikuussa 1997 avattu jäähalli on toiminut jääkiekkojoukkue Jokereiden kotihallina sekä konserttipaikkana. Hallissa on järjestetty muun muassa kevään 2007 Euroviisut sekä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuja.

Areena siirtyi venäläisomistukseen kesällä 2013, kun Jokerit myytiin KHL-jääkiekkoliigaan. Hartwall Areenan omistaa venäläinen Roman Rotenberg. Halli siirtyi hänen omistukseensa syksyllä 2014.

Tätä ennen länsimaat oli lisännyt useita Rotenberbeja sekä venäläissuomalaisen oligarkki Gennadi Timtšenkon pakotelistoilleen. Samoja hahmoja on lisätty uusille pakotelistoille.

Aiemmin Areena-yhteystyöstä on ilmoittanut luopuvansa muun muassa Osuuskunta Tradekan ravintolayhtiö Restel.

– Osuuskunta Tradeka pitää Venäjän hyökkäystä Ukrainaan järkyttävänä ja Venäjän toimintaa kaikilta osiltaan tuomittavana. Jäsentemme ja asiakkaidemme vahvan ja oikeutetun toivomuksen mukaisesti ilmaisemme oman solidaarisuutemme ukrainalaisille myös liiketoiminnassamme, sanoi osuuskunnan toimitusjohtaja Perttu Puro eilen tiedotteessa.

Toistaiseksi Areenan nimi on pelkästään Helsinki Halli.

Vixi