Jääkiekko
Alex Cotton IPK:sta Västerviks IK riveihin
Iisalmen Peli-Karhuissa vuoden visiitillä käynyt kanadalaispuolustaja Alex Cotton siirtyy Ruotsiin.Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyAllsvenskanissa pelaava Västerviks IK tiedottaa verkkosivuillaan solmineensa yksivuotisen pelaajasopimuksen kanadalaispuolustaja Alex Cottonin kanssa.
Oikealta laukova 22-vuotias Cotton pelasi päättyneellä kaudella Mestiksessä IPK:n riveissä Mestiksen runkosarjassa 44 ottelua tehopistein 11+35=46 sekä pelasi kolme pudotuspeliottelua tehden kaksi syöttöpistettä.
Cotton pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa Kanadan rajojen ulkopuolella kokonaisen kauden. Hän on pelannut WHL-sarjan runkosarjassa 200 ottelua tehden niissä huimat tehopisteet 44+98=142 ja pudotuspeleissä kertynyt 19 ottelua tehoin 7+13=20.
Kanadalaispuolustaja Cotton on Detroit Red Wingsin 5. kierroksen varaus vuodelta 2020.
– Alexissa saamme ison, mutta liikkuvan, pelin hyvin ymmärtävän puolustajan, hän tulee olemaan erittäin hyvä tekijä hyökkäyspelissämme ja ei vähiten voimapelissä. Olen erittäin iloinen, että Alex päätti teki sopimuksen meidän kanssa, kommentoi seuran general manager Victor Öhman tiedotteessa.
Vixi