Jääkiekko

Aamulehti: Petri Kontiola palaa kaukaloihin Tapparassa

Kiekkolegenda Petri ”Konna” Kontiola, 39, on palaamassa takaisin Liigakaukaloihin piakkoin.Kiekkolegenda Petri Kontiola, 39, ilmoitti viime kauden aikana, että pitkä kiekkoura päättyy kevääseen 2023 Tampereen Ilveksen paidassa. Konnan peliura on jatkumassa piakkoin Tapparan riveissä, uutisoi Aamulehti.

– Sopimus on tehty. En vielä tiedä tarkkaan, milloin aloitan pelit, Kontiola vahvisti asian Aamulehdelle puhelimitse.

Kontiola kiekkoili kaksi edellistä kautta Tampereen Ilveksen joukkueessa ja toimi molemmilla kausilla joukkueen varakapteenina. Viime kaudella hän iski runkosarjassa 58 otteluun tehot 12+39=51. Pudotuspelejä hänelle kertyi 12 ottelua tehden tehot 1+3.

Tappara on kuitenkin Konnalle tuttu seura, sillä mies pelasi edustusjoukkueen riveissä vuosina 2003-2007. Aikoinaan Kontiola siirtyi Tapparan U18-joukkueeseen vuonna 2001.

Seinäjokelaisen S-Kiekon kasvatti on pelannut urallaan Pohjois-Amerikassa vuosina 2007-09 NHL:ssä Chicago Blackhawksin riveissä 12 ottelua (0+5) ja AHL:ssä 158 ottelua tehopistein 37+93=130. Häneltä löytyy myös kiekkokokemusta KHL:stä, jossa hän pelasi 545 ottelua tehopistein 120+221=341.

Vixi