Ranskan maajoukkuepuolustaja Yohann Auvitu siirtyy ensi kaudeksi Neftehimik Nižnekamskin riveihin.
Kaksi edellistä kautta HIFK:ssa kiekkoilut Ranskan maajoukkuepuolustaja Yohann Auvitu, 33, on solminut ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen KHL-seura Neftehimik Nižnekamskin kanssa.
Auvitu kiekkoili viime kaudella HIFK:n riveissä 46 runkosarjan ottelua ja teki niissä tehot 6+19=25. Pudotuspeleissä hän pelasi seitsemän ottelua saalistaen kolme maalia ja kolme syöttöä.
Hän on pelannut kaikkiaan Liigassa HIFK:ä ja JYPiä 327 ottelua tehoin 42+73=115. Hän on pelannut myös NHL:ssä 58 ottelua tehoin 5+8=13 edustaen New Jersey Devilsiä ja Edmonton Oilersia vuosina 2016-18. KHL:ssä käväisi pelaamassa kaudella 2018-19 HK Sochin riveissä 25 ottelua tehden kaksi maalia ja neljä syöttöpistettä.
Auvitulta löytyy uraltaan Suomen mestaruus JYPin riveissä kaudelta 2011-12 sekä häneltä löytyy palkintokaapista Pekka Rautakallio -palkinto kaudelta 2015-16.
Bienvenue à nouveau, @YohannAuvitu 🇫🇷!
— KHL (@khl_eng) August 4, 2022
33-year-old defenseman will be the second Frenchman in KHL in 2022-23 season (Stephane Da Costa 🇫🇷).
📊 31 Pts (9 G, 22 A) in 53 GP (0.6 P/GP), +8 pic.twitter.com/9Rc1izXWaL
Auvitun aviopuoliso on venäläissyntyinen Ilariia Gorelova vuodesta 2014 lähtien.
