Ubisoft julkaisi kaksi uutta esittelyvideota tulevasta Tom Clancy’s The Division Resurgence -toimintapelistä.
Tom Clancy’s The Division Resurgence -toimintapelistä on julkaistu kaksi uutta esittelyvideo. Ensimmäisellä esittelyvideolla nähdään suoraan mobiililaitteelta tallennettua pelikuvaa aiemmista The Division -peleistä tutuissa ympäristöissä. Toisella videolla pelikuvan lisäksi nähdään ja kuullaan pelin vastaavaa tuottajaa Fabrice Navrezia, joka kertoo pelin uusista vihollisista, ryhmittymistä ja tulevan pelin merkityksestä Division-maailmalle.
Tom Clancy’s The Division Resurgence toimintapelissä yhdistyvät toisiinsa roolipelielementit ja taktinen ulottuvuus. Kolmannen persoonan kuvakulmasta koettava mobiilipeli sukeltaa The Division -pelisarjasta tuttuun maailmaan, jonka lähitulevaisuus kouristelee katastrofaalisten tapahtumien kourissa. Peli esittelee täysin uuden tarinalinjan uusine hahmoluokkineen ja vihollisryhmittymineen. The Division Resurgence sijoittuu maailmanlaajuisen kriisin jälkeiseen aikaan nykypäivän New Yorkissa. Pelin tapahtumat sijoittuvat samalle aikajanalle Tom Clancy’s The Division- ja Tom Clancy’s The Division 2 -pelien kanssa, mutta lähestyvät tapahtumia eri perspektiivistä. Avoimen pelimaailman The Division Resurgence on pelaajan koluttavissa joko yksin tai kiehtovissa moninpelitiloissa.
Tom Clancy’s The Division Resurgence -mobiilipelin julkaisupäivä ilmoitetaan myöhemmin. Peli tulee ilmaiseksi ladattavaksi iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille App Store- ja Google Play -kauppapaikoista.
