Musiikki

Panic! At The Disco tekee paluun uudella musiikilla ja kiertueella

Suuren suosion saavuttanut rockbändi Panic! At The Disco kertoi julkaisevansa uutta musiikkia sitten vuoden 2018!Yhdysvaltalainen vaihtoehtorockia soittava Panic! At The Disco-yhtye ilmoitti seitsemännestä studioalbumistaan Viva Las Vengeance, joka ilmestyy elokuun 19. päivänä. Yhtyeeltä ilmestyi 1. kesäkuuta vauhdikas anthem-kappale Viva Las Vengeance käynnistää yhtyeen uuden aikakauden.

Viva Las Vengeance -kappaleeseen on tehty myös musiikkivideo, jonka on ohjannut Brendan Walter. Walter on myös ohjannut aikaisemmin yhtyeen musiikkivideoita, kuten muun muassa High Hopes.

Tuleva Viva Las Vengeance -albumi on elokuvamainen, musiikillinen matka, joka kertoo nuoruuden hyödyntämisen, päivään tarttumisen ja loppuun palamisen välisestä ohuesta rajasta. Kappaleilla tarkastellaan itsetutkiskelevasti Urien suhdetta yli vuosikymmenen mittaiseen uraansa, johon sisältyy muun muassa Las Vegasissa kasvaminen, rakkaus ja maine.

– Viva Las Vengeance on katsaus siihen, kuka olin 17 vuotta sitten ja kuka olen nyt – nyt hartaudella, jota minulla ei aiemmin ollut. En tajunnut tekeväni albumia, mutta nauhalla kuitenkin oli jotain, joka piti minut rehellisenä, kertoo yhtyeen laulaja Brendon Urie.

Yhtye ilmoitti samalla kansainvälisestä The Viva Las Vengeance Tour -kiertueesta, joka käynnistyy Yhdysvaltojen Austinista 8. syyskuuta. Kiertue merkitsee bändin paluuta ikonisille paikoille, kuten New Yorkin Madison Square Gardeniin, LA:n Kia Forumiin ja Lontoon The O2:een. Jokaisesta myydystä lipusta lahjoitetaan dollari yhtyeen Highest Hopes Foundation -säätiölle, joka tukee järjestöjä, jotka ajavat kaikkien sukupuoleen, rotuun, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuvan syrjinnän tai hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden ihmisoikeuksien tukemista. Yhtye aloittaa Eurooppa-kiertueensa ensi vuoden helmikuun 20. päivänä Itävallan Wienistä. Näillä näkyvin yhtyettä ei nähdä ensi vuonna Suomessa. Koko kiertue löytyy täältä.

Panic! At The Disco -VIVA LAS VENGEANCE –albumin kappalelista:

1. Viva Las Vengeance
2. Middle of a Breakup
3. Don’t Let The Light Go Out
4. Local God
5. Star Spangled Banger
6. God Killed Rock And Roll
7. Say It Louder
8. Sugar Soaker
9. Something About Maggie
10. Sad Clown
11. All By Yourself
12. Do It To Death

Jokkeri