MM-kisat 2022

Leijonien MM-ryhmä tiivistyi – Ensimmäiset kisapassit leimataan kotiturnauksen aattona torstaina

Leijonat MM-ryhmä tiivistyi kolmeen maalivahtiin, kahdeksaan puolustajaan ja 15 hyökkääjään.Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen valmennusjohto on Ruotsin EHT-turnauksen jälkeen tiivistänyt joukkueen kokoonpanoa ennen ensi perjantaina käynnistyviä MM-kotikisoja. Ensimmäiset kisavalinnat tehdään torstaina, jolloin ohjelmassa on kisapassien leimaus.

Nimilistalla on viimeisen EHT-ottelun jälkeen kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 15 hyökkääjää.

– Nyt selvillä on ryhmä, joka kokoontuu tiistaina Tampereelle. Ensimmäiset kisapassit leimataan kuitenkin vasta torstaina, eli siihen asti tarkkailemme edelleen Ruotsissa ja NHL:ssä pelaavia pelaajia ja lopullinen MM-joukkueen kokoonpano lyödään lukkoon vasta myöhemmin, Leijonien GM Jere Lehtinen kertoi tiedotteessa.

Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan ryhmän tiivistäminen oli tälläkin kertaa vaikeaa.

– Valinnat ovat aina haastavia. Tasaisia pelaajia, jotka kilpailevat pelipaikoista ja rooleista. Prosessi on vielä kesken. Nyt mennään tällä ryhmällä ja katsotaan, mitä torstaina ja jatkossa tapahtuu, Jalonen sanoi.

Leijonien MM-kisajoukkueesta tippuivat maalivahti Niclas Westerholm, puolustajat Oliwer Kaski, Vili Saarijärvi, Otto Leskinen ja Kalle Maalahti, sekä hyökkääjät Niko Ojamäki ja Markus Nemonen. On vielä mahdollista, että NHL:n pudotuspeleistä vapautuu pelaajia maajoukkueen käyttöön. Tästä syystä kisapassit leimataan vasta torstaina.

MM-kisat alkavat perjantaina. Suomi kohtaa avausillan ottelussa Norjan, ottelu alkaa klo 20:00. MM-kisoja voit seurata kotikatsoimoissa CMoren ja MTV3:n kautta.

Tämä joukkue kokoontuu tiistaina:

• Maalivahdit: 29 Harri Säteri, 35 Frans Tuohimaa, 45 Jussi Olkinuora.
• Puolustajat: 2 Ville Pokka, 3 Niklas Friman, 4 Mikko Lehtonen, 28 Henri Jokiharju, 38 Juuso Hietanen, 42 Sami Vatanen, 50 Mikael Seppälä, 55 Atte Ohtamaa.
• Hyökkääjät: 10 Joel Armia, 12 Marko Anttila, 15 Miro Aaltonen, 21 Jere Innala, 24 Hannes Björninen, 25 Toni Rajala, 51 Valtteri Filppula, 52 Petrus Palmu, 61 Markus Nurmi, 65 Sakari Manninen, 70 Teemu Hartikainen, 76 Jere Sallinen, 80 Saku Mäenalanen, 82 Harri Pesonen, 91 Juho Lammikko.

Vixi