Liigaseura Mikkelin Jukurit on purkanut puolustaja Tim Lovellin, 22, sopimuksen.
Liigan jumbona majaileva Mikkelin Jukurit tiedottaa verkkosivuillaan purkaneensa yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispuolustaja Tim Lovellin kanssa.
31-vuotias Lovell ehti pelaamaan Jukureiden riveissä kuusi ottelua, joissa onnistui tekemään yhden maalin ja yhden syöttöpisteen.
– Pelaajan ja seuran näkemys pelaajan roolista erosivat siinä määrin, että lopulta päädyimme pelaajan aloitteesta tähän ratkaisuun. Kiitämme Timiä ja toivotamme onnea tulevaan. Neuvottelut korvaavan pelaajan kanssa ovat käynnissä, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo tiedotteessa.
Samalla mikkeliläisseura tiedotti, että Rauman Lukon nuoripuolustaja Onni Korkka saapuu viikon mittaisella vuokrasopimuksella joukkueen miehistöön.
23-vuotias Korkka on pelannut Liigaa Lukon miehistössä 19 ottelua tehoin 1+1 sekä kaksi ottelua Jukureissa aiemmin tehden maalin. Häneltä löytyy myös tältä kaudelta kolme ottelua Mestiksestä TUTO Hockeyn riveistä.
