Jääkiekko

Frans Tuohimaa siirtyy Mikkelin Jukureihin yksivuotisella sopimuksella

Mikkelin Jukurit on solminut yksivuotisen sopimuksen 30-vuotiaan Frans Tuohimaan kanssa.HIFK:n kasvatti Frans Tuohimaa, 30, torjuu tulevalla kaudella Mikkelin Jukurien maalilla. Tuohimaa ja Jukurit ovat solmineet yksivuotisen pelaajasopimuksen kaudelle 2022-2023.

Jukurit saa Tuohimaasta erittäin kokeneen maalivahdin, jolta löytyy kokemusta sekä kotimaan että ulkomaan kentiltä. Liigassa Tuohimaa on urallaan edustanut kasvattajaseuransa HIFK:n lisäksi Jokereita, HPK:ta ja SaiPaa.

Kansainvälisistä kaukaloista Tuohimaalta löytyy kokemusta Pohjois-Amerikasta, Ruotsista sekä viime kaudelta Venäjältä, kun hän kiekkoili KHL:ssä Neftekhimik Nizhnekamskin riveissä. Arvokisakokemusta Tuohimaalta löytyy vuoden 2022 olympialaisista sekä tällä hetkellä meneillään olevista MM-kotikisoista.

Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen mukaan Tuohimaa tuo joukkueeseen kokemusta kansainvälisistä peleistä, josta on varmasti hyötyä myös tulevan kauden CHL-peleissä.

– Kun meille selvisi, että Oskari Salminen lähtee Pohjois-Amerikkaan, ryhdyimme välittömästi kartoittamaan vapaita maalivahteja. Kun me listasimme potentiaalisia vaihtoehtoja, oli Tuohimaa koko ajan meidän ykkösnimemme. Lähdimme hakemaan markkinoilta parasta mahdollista korvaajaa Oskarille ja mielestäni onnistuimme siinä. Olemme todella tyytyväisiä, että pääsimme nopeasti sopimukseen ykkösvaihtoehtomme kanssa, Hakkarainen iloitsee, iloitsee Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen.

Tuohimaa avaa sopimusneuvotteluitaan sekä jääkiekkomarkkinoiden tämänhetkistä tilannetta. Huippuvahti myöntää, ettei ajatus paluusta Suomeen ollut vielä viime talven aikana mielessä, mutta Ukrainan sota muutti tilannetta.

– Jukureissa viedään jääkiekkoa ja ylipäätään suomalaista jääkiekkoa mielestäni juuri siihen suuntaan, mihin sitä pitää viedä. Mikkelissä uskalletaan tehdä asioita niiden normien ja boksin ulkopuolelta, minkä minä koen ravistelevan ja haastavan rakenteita, joita meillä suomalaisessa jääkiekossa on. Toivottavasti tätä pystytään jatkamaan myös tulevalla kaudella, Tuohimaa sanoo.

Tuohimaa asettaa omaksi tavoitteeksensa pelata maajoukkuetason maalivahtipeliä läpi kauden ja auttaa sitä kautta joukkuetta menestymään.

– Uskon, että mikäli pystyn siihen, niin ensinnäkin Jukurit tulee menestymään, sillä se vaatii aina voittavaa maalivahtipeliä. Totta kai minulla on myös tulevaisuuden tavoitteet kansainvälisillä kentillä ja koen, että sitä tukee se, mikäli pystyn Jukureista ponnistamaan myös maajoukkuepeleihin. Mielestäni se on hyvä tavoite, joka vie itseäni henkilökohtaisesti eteenpäin ja mahdollistaa myös Jukureiden menestymisen joukkueena, jatkaa Tuohimaa.

Vixi