Suistamon Sähkö on julkaissut uuden singlensä Äiti tuu ikkunaan. Kappale on osa keväällä ilmestyvää Lunta tupaan -albumia ja jatkaa yhtyeen omaleimaista linjaa, jossa perinne, elektroninen rytmi ja vahva yhteiskunnallinen tulkinta kietoutuvat yhteen.
Talvisessa hengessä kulkeva Äiti tuu ikkunaan hyödyntää vanhoista loruista tuttua riimittelyä uusilla sävelillä. Kappale kyseenalaistaa nykyajan asenneilmapiiriä ja arvomaailmaa aikuisen äänen painolla sekä lapsen viattomuudella. Vakavasta aiheestaan huolimatta kyseessä on tanssikappale, joka kutsuu kuulijan mukaan liikkeeseen hupenevien hankien keskelle.
Kappaleella kuullaan vierailevana elementtinä valtakunnallinen lasten ja nuorten lakaisukuoro, jonka tulkinta tuo teokseen koskettavan lisätason.
– Yhteistyö lakaisukuoron kanssa oli enemmän kuin mitä osasimme toivoa. Lopputulos oli vaikuttava, kertoo sanoittaja Tuomas Juntunen.
Singlen kansitaiteesta vastaa japanilainen taiteilija Kaho Suzuki, joka on aiemmin suunnitellut Tokiossa vuonna 2025 järjestetyn Juhla-festivaalin graafisen ilmeen.
Kevään keikat
• 14.2. – Korjaamo, Helsinki
• 29.5. – G Livelab, Tampere
Suistamon Sähkö on:
Antti Puumalainen / Paavo Malmberg / Eero Grundström – koneet, laulu
Reetta-Kaisa Iles – laulu, tanssi
Tuomas Juntunen – laulu, tanssi
Anne-Mari Kivimäki – haitari, laulu
