Suomi-sarjan Liikunnan Riemu, tuttavallisemmin Koirat, on tehnyt kaksi merkittävää loppukauden sopimusta. Jyväskyläläisseura vahvistuu puolustaja Roni Jauhiaisen ja hyökkääjä Tapio Rantasen liityttyä kokoonpanoon.
22-vuotias Roni Jauhiainen (182 cm / 78 kg) on KPK:n (Koillis-Pirkan Kiekko) riveissä viime vuosina loistanut hyökkäävänä, oikealta ampuvana puolustajana. Hän aloitti kuluvan kauden vahvasti II-divisioonassa: seitsemässä ottelussa syntyivät tehot 6+5, ja koko viiden kauden ajalta Jauhiainen on koonnut runkosarjassa 92 otteluun pisteet 32+65=97, pudotuspeleissä 0+3. JYPin ja KeuPa HT:n kasvatilla on taustallaan myös U16- ja U17-maajoukkueessa 13 ottelua (2+2).
23-vuotias hyökkääjä Tapio Rantanen jatkaa niin ikään Koiriin loppukaudeksi. Rantanen on pelannut Riemussa jo alkukaudella kolme ottelua ja kirjauttanut yhden syöttöpisteen. Hän tuo tuttuutta ja lisää rotaatiota Koirien hyökkäykseen.
Liikunnan Riemu on tällä hetkellä Suomi-sarjan 12. sijalla, ja vahvistukset tulevat joukkueelle tärkeään saumaan. Riemun seuraava ottelu pelataan LähiTapiola Areenalla sunnuntaina 22. marraskuuta klo 16:30, jolloin vieraaksi saapuu sarjan kolmantena oleva Oulun Laser HT.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
