Naisleijonien syksyn ensimmäinen EHT-turnaus kisataan Sveitsissä 28.–30. elokuuta.
Tänään torstaina 28. elokuuta käynnistyy Naisleijonien Sveitsin EHT-turnaus. Naisleijonat kohtaa turnauksen avauspäivänä Tshekin, perjantaina vastaan asettuu Ruotsi ja lauantaina turnauksen isäntämaa Sveitsin.
Vapaasti katsottava TV5-kanava esittää kaikki Naisleijonien pelit suorana lähetyksenä. Lisäksi suoratoistopalvelu HBO Max välittää turnauksen kolme muuta ottelua. Ottelut selostaa Juhavaltteri Salminen.
Sveitsin EHT-turnauksen myötä menestynyt kiekkoilija ja olympiamitalisti Anniina Rajahuhta palaa Warner Bros. Discoveryn riveihin asiantuntijan roolissa. Rajahuhta on aiemmin vakuuttanut muun muassa WBD:n jääkiekkolähetyksissä Pekingin olympialaisista.
− Hyppään jälleen erittäin innoissani mukaan seuraamaan Naisleijonien olympiamatkaa. Itsekin kolmet olympialaiset käyneenä tiedän, miten ainutlaatuinen ja jännittävä vuosi tämä on urheilijalle, sanoo Rajahuhta tiedotteessa.
Tulevaa Sveitsin EHT-turnausta konkari odottaa erityisellä mielenkiinnolla. Tällä kaudella Naisleijonien uutena päävalmentajana aloittaa Tero Lehterä, ja nähtäväksi jää, millainen vaikutus valmentajan vaihdoksella on yksilöihin sekä koko joukkueeseen.
− Uskon, että muutos voi parhaimmillaan lisätä joukkueen näytönhaluja ja vaatimustasoa, ja sitä kautta se nostaa joukkueen tekemisen uudelle tasolle. Kaikkien muutosten sisään ajamisessa menee tietenkin oma aikansa. Jään olympiakauden aikana seuraamaan, nouseeko joukkueesta esille uusia yksilöitä, tuleeko joukkueen pelitapa muuttumaan, ja kuinka Naisleijonat pystyy haastamaan taktisesti maailman huippumaat, jatkaa Rajahuhta tiedotteessa.
Euro Hockey Tour Kloten, Sveitsi 28.–30.8.2025
TO 28.8. klo 16:25 Tshekki–Suomi, TV5 ja HBO Max
TO 28.8. klo 19:55 Sveitsi–Ruotsi, HBO Max
PE 29.8. klo 16:25 Suomi–Ruotsi, TV5 ja HBO Max
PE 29.8. klo 19:55 Sveitsi–Tshekki, HBO Max
LA 30.8. klo 14:25 Tshekki–Ruotsi, HBO Max
LA 30.8. klo 17:55 Sveitsi–Suomi, TV5 ja HBO Max
Naisleijonien kokoonpano turnaukseen:
• Maalivahdit: Anni Keisala (HPK), Emilia Kyrkkö (St. Cloud State Univ.).
• Puolustajat: Nella Berg (HPK), Sini Karjalainen (Skellefeå AIK), Nelli Laitinen (Univ. Of Minnesota), Krista Parkkonen (Univ. Of Minnesota Duluth), Sanni Rantala (Frölunda HC), Ronja Savolainen (Ottawa Charges), Tuuli Tallinen (HPK), Hannele Tarkiainen (Team Kuortane), Siiri Yrjölä (St. Cloud State Univ.).
• Hyökkääjät: Oona Havana (Univ. Of Vermont), Elisa Holopainen (Frölunda HC), Michelle Karvinen, Julia Liikala (HC Ambri-Piotta), Petra Nieminen (Luleå HF), Sofia Nuutinen (Mercyhurst Univ.), Jenniina Nylund (Brynäs IF), Julia Schalin (Mercyhurst Univ.), Sofianna Sundelin (St. Cloud State Univ.), Susanna Tapani (Boston Fleet), Noora Tulus (Brynäs IF), Viivi Vainikka (Brynäs IF), Emilia Vesa (Frölunda HC).
Päävalmentaja: Tero Lehterä
