Suomalaisvahti Atte Tolvanen, 30, onnistui tämän viikon keskiviikkoiltana maalinteossa toista kautta putkeen.
30-vuotias Atte Tolvanen pelaa jo neljättä kautta EC Red Bull Salzburgin riveissä monikansallista ICEHL-sarjaa. Tämän viikon keskiviikkona ICEHL:ssä nähtiin jälleen erikoinen maali, koska maaliteossa onnistui Tolvanen. Hän nosti kiekon oman maalin takaa toiseen päätyyn tyhjään maaliin ajassa 58:58.
Maali oli Tolvasen toinen Salzburgin riveissä sekä hänen kokouransa jo kolmas osuma. Tolvanen onnistui edellisen kerran vuosi sitten samassa sarjassa sekä kaudella 2018–19, kun hän pelasi Yhdysvalloissa Pohjois-Michiganin yliopistossa korkeakoulusarja NCAA:ssa.
Keskiviikon kotiottelussa Salzburg voitti unkarilaisseura Fehérvár AV19:n luvuin 4–1. Vierasjoukkueen pelaavana maalivahtina esiintyi niin ikään suomalainen Rasmus Reijola.
Tolvanen on pelannut myös kotimaisessa Liigassa Lahden Pelicansien, Porin Ässien ja Vaasan Sportin riveissä yhteensä 45 ottelua torjuntaprosentilla 88,4. Tolvaselta löytyy palkintokaapista kolme ICEHL:n mestaruutta. Tolvanen on myös hakenut Itävallan kansalaisuutta. Hän haluaisi edustaa uutta kotimaataan kevään MM-kisoissa.
Video maalista on katsottavissa alla.
